Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

HBF 2018-Pelkkää kuvaa

Olarin tiski oli tyylikäs ja maistuva.

Niitä inhoja vaikuttajia tukkimassa ja turisemassa

Mustan Virran haarniska on vaan niin siisti

Oispa kaljaa, siis Kaffirlimen lehteä ja palea alea

Pano-raama

Tuju oli raikas tuulahdus

Festareiden paras tuote: Big Tex bbq

Ägräs ja tasoittavat limuviinat

Kotimatkalla kohtasin kuutin

Tasoittavat Nokialaiset kotona

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos




”Meil oli ideana pitää TirraTorvessa olutfestarit joskus talvel”

”Wooot, onks tossa mitään järkee? Tai hitto, ehkä just siks houkuttava idis”


About näillä sanoilla kuulin Ant Festistä ensimmäisen kerran. Oli kesäinen iltapäivä ja seurue oli kokoontunut nauttimaan eväitä Fellmanninpuistoon. Tiedättehän sen komean joutsenpatsaan viereen. Tai eväitä ja eväitä.. Epäilimme tarjolla olleen Lahen laadukkain olutvalikoima, sillä tekijämiehet aina jo kuopattua Pajaa myöten olivat paikalla.
En kerro paljonko sitä vettä virtasi, mutta jokunen diureettinen valutettu ja rakkaudella nautittu litra myöhemmin olin kirkkaana ja hävyttömän autiona päivänä juoksemassa hikihatussa kohti Loviisankadun hyvinvointilaitosta: Tirraa.


Sisään astuttuani havaitsin mihin kaikki intiaanit olivat kadonneet. Saluunassa tupa oli täynnä iloista puheensorinaa ja tiskin takanakin riitti hymyä, tai no tiedättehän kyllä. Se yksi setä jopa yritti.
Oikeastaan meinasin kirjoittaa tähän juttuun vain, että paikalta sai bisseä ja otsikoida se kutakuinkin: ”Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos”.
Sehän riittää. Eikös olutfestarien pääanti kuitenkin ole tota toi juominen ja journalismin pelkkä otsikoiden luominen?
 Eli yhtälön ratkaisu osoittautui odotettua suuremmaksi.


Oikeastaan koko tapahtumassa ei ollut pitkässä juoksussa mitään järkeä. Tuoda nyt Tirraan/Torveen, tuohon ikiaikaiseen rokkipyhättöön ja kansanravintolaan huikea, mutta pieni kattaus. Minifestari, eikä mikään taptakeover.
Pyydetään pienpaahtimo Kahiwalta kahvia ja edelleen Lahti.. Ihan synti ja häpeä tukea Meiran ja Pauligin monopolia, kun sataman kupeessa paahdetaan huikean hyvää, tuoretta kahvia. Otetaan Cafe Caribialta vanhaa roots-reggaeta ja hyvää evästä. Lopulta laitetaan kaikki mahdottomat yhtälöt shakeriin kuivana ja ihmetellään miten molempina iltoina tupa on aivan täynnä. 


Ehkä hulluinta ja huikeinta kaikessa on Tirra. Siis Tirra. Ei sitä halua vieläkään ymmärtää olutravintolaksi. Jos asiaa verrattaisiin toisiin kaupunkeihin, epäilen että aiheuttaisi pientä wtf-ihmettelyä, mikäli Kotkan Kairoon, Kouvolan Pyöreään Torppaan, tai vaikkapa entiseen Kuopion Anturaan lyötäisiin vastaava valikoima.

Festareilla itsessään valikoima koostui pitkälti Pienen tuomista erinomaisista tuotteista, joista suurin osa oli B-kirjaimella alkavia: Brewski, Brew By Numbers, Brekkeriet. Lisäksi Kanavan panimo oli keittänyt Farmin kanssa kollaboraationa EPA/Bitter-osastolle osuvan Tulipyörä-festivaalioluen. Olin erittäin tyylistä hyvilläni, sillä sanalla sanoen se palauttaa vielä uskoa olutkentän leveyteen. Sillä hissukseen koko genre on ajautumassa siihen, missä oluet ovat tyyleiltään vain: apaipadipa, marja sour ja joku pils, tai sitten ei. Hämmästelen erityisesti sitä, mihin hiivavetoiset tuotteet ovat häviämässä? Ts. Belgit ovat kotimaassa tyystin katoamassa, brittityylit ja muut saksalaiset ovat kokonaan katveessa. Kenties se ansaitsisi oman artikkelinsa, sillai hallitsemattoman kärjistetysti?
No anyway, Kanavan vattusour oli helkkarin onnistunut tuote myös. Donut Island oli tuonut paitsi yatzynopat, mutta myös tutut Frisco Discot ja muut. Todettakoon, että Musta Munkki oli todella hyvässä kunnossa. Sahtiakin oli parilta tuottajalta, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa oluttapahtumassa pitäisikin.


Kääntöpuolelta voisi kämistä joistakin pikku yksityiskohdista, mutta kenties tilasta johtuen, tai siitä huolimatta Ant Fest oli kenties yksi parhaimmista ensimmäistä kertaa vedettävistä oluttapahtumista, joissa olen käynyt aiheuttamassa pahennusta ja nauttimassa muutaman kylmän siinä samalla.

Kuitenkin se tärkein on tunnelma.
Olen edelleen sitä mieltä, että Tirra on liian halli ja kolkko sellainen iloiseen päiväkaljoitteluun, mutta tilan täyttyessä Torvea myöten kelkka kääntyy ja vaakakuppi heilahtaa. Minunkin piti käydä vain parilla, mutta kaksitoista tuntia myöhemmin.. No olin jo liki kotimatkalla. Kai sitä ihminen voi silloin sanoa viihtyneensä? Toki tuttuja, uusia tuttuja ja yllättäviä kohtaamisia mahtui iltaan, eli kiitokset läsnäolijoille. Nautinnollisinta oluttapahtumat ovat silloin, kun lasissa oleva tuote ei vie päähuomiota, vaan hämyisessä nurkkapöydässä laaditut maailmanvalloitussuunnitelmat. Pilke vilkkuu silmäkulmassa, herja lentää, olut kiinnostaa, piippu palaa ja maailma.. maailma on meille kaikille hetken parempi paikka.

Omasta ja muiden paikallisten puolesta voidaan varmaankin kollektiivisesti todeta, että toivottavasti Ant Fest ottaa paikkansa myös tulevina vuosina aina hieman muuttuen ja pikkuvioista oppien.
Good Job mates.


"Kirjoita blogia
Jaa sitä pokkana
Vastaanota tuotteita
Kehu niitä blogissa
Laita väleihin kuvia
Yksityiskohdista"


torstai 5. huhtikuuta 2018

Juomatestissä: Olvi Iisalmi Puolukka GIN lonkero






Olvi laittoi taannoin korruptiopakettinsa mukana myös tuoreen Helsinki Distilling Companyn kanssa rakennetun Puolukka GIN lonkeron. Koska lonkut ovat taloudessamme selvästi paitsioasemassa, päätin tarjota tämän kierroksen kauniimmalle osapuolelle ja tyydyn itse vain peesaamaan, mutten paasamaan.

Ensifiilistelyjä:

”Aito lonkero, ei sokerikiljua”
”Puolukkaa, kerrankin, kaikkien karpalolitkujen perästä”
”Punaista”

Nuuhkaisuja:

”Onpa jännä”
”Kuusenkerkkää?”
”Suomalainen metsä”
”Ai ulkomailla ei ole metsää, vai?”
”No sateen jälkeinen havumetsä, sitten”
”Missä se puolukka on, varvut löytyi, muttei marjoja?”
”Lapsuuden kesäpäivä Tykkimäen mäntyjen lomassa”


Huikkia:

”Tosi outo”
”Joinko mä just sunkin metsän”
”Liian makeaa”
”Pitäisi olla enemmän puolukkaa”
”Marjaisuutta ja metsää suussa”
”Raikas tavallaan”

Johtopäätöksiä:

”5% onko tämä nyt sitä limuviinaa?”
”Matkalla turmioon, metsä kerrallaan”
”Hyvä, muttei täydellinen”
”Jännä edelleen, mutta tuskin nousee omaksi suosikiksi”

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Olutblogisessiot vol.7-Toimeksianto: Olutcocktail


Kotimaisten olutkirjoittajien yhteissaagan viestikapula osui huhtikuussa minulle.
Teille, ketkä olette aivan pihalla siitä, että "mikä, mitä, häh?"
Niin kerrotakoon, että kyseessä on olut/juomablogien kiertävä yhteispostaus. Sellainen, jossa yksi valitsee aiheen, josta muut kirjoittavat valitsemallaan tavalla ja näkemyksellä kuun lopussa tässä blogissa nivotaan kaikki tekstit samaan kasaan ja pohditaan; mitä tuli tehtyä ja oliko tässä mitään järkeä?

Tämän kuun aihetta miettiessäni ehdin arpoa useista hyvinkin kutkuttavista aiheista jotakin vähän helpommin pureksittavaa. Aiheena on:


 Olutcocktail


Millaisen cocktailin sinä tekisit? Maistuuko Radler taivaalliselta kuumana kesäpäivänä maatessa alasti kerrostalon katolla? Muistuuko mieleen ne kerrat Oak Barrelissa, kun nautit aamulentoa ennen tuopillisen ja shotin "Sukellusveneenä"? Tai silloin teininä, kun sekoitit Karjalaan kokista lähimetsässä kaverin kanssa, koska känni oli pop?

Tai entäpä laajemmin?
Saako olutta sekoittaa mihinkään? Voisiko olutcocktaileista tulla limuviinaa ja missä tämä raja kulkee? Miksi oluesta saa, tai ei saa tehtyä cocktailia? Millainen olut sopii tähän parhaiten?
Haluaisitko esitellä suosikki olutcocktailisi?
Ainakin Tuopin Ääressä haluaisi nähdä juuri sinun innovaatiosi aiheesta. Tässä kuussa rakennellaan, sekoitetaan, lisätään jäitä, hämmenetään ja siivilöidään kaikki yhdessä uudeksi kokemukseksi.
Joten.. Otetaanpa ja aletaan ravistamaan viinaa ja kaljaa sekaisin. Ihanan paheellista ja paheksuttavaa, eikö?


Koivunmahlaa ja kurkkua?

Voisko Whiskey Sourista saada olutversion?

Toimisiko Mansikkamargarita marjaisen Sourin kanssa?

Miten olisi Mojito oluella?




Aiemmat sessiot ovat:

Sessio #1: Keskiolut / Tuopillinen, alustus ja kooste
Sessio #2: Olut ja penkkiurheilu / Olutkellari, alustus ja kooste
Sessio #3: Suosikkijouluolueni / Helppoa juotavaa, alustus ja kooste
Sessio #4: Kotimaiset vs. ulkomaiset oluet / Ölmönger, alustus ja kooste
Sessio #5: Olutmatkailu / Arde arvioi, alustus ja kooste
Sessio #7: Bändit ja Brändit / Loppasuut, alustus ja kooste

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois A





Se kesä oli lämmin. Kuten kaikki lapsuuden kesät olivat. Hitaita, pitkiä, kuumia, jokunen viikko töitä, muuten pelkkää joutenoloa. Rusketusraidat soi radiossa ja harva olisi arvannut miten pitkälle tuo neitokaksikko pääseekään musiikkiurillaan.
Se kesä oli sellainen, jolloin Hartsu oli palauttanut syystä, tai toisesta Mallasjuoman muinaisen Erikoisen takaisin myyntiin. Tietysti meillekin sitä oli ostettu pari korillista. Lasipulloja tietty. Tölkithän olivat kalliita, epäesteettisiä ja pakostikin kalja oli pullosta parempaa.
Sinä kesänä, niinä iltoina, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa, siis olutta, miten vain.
Kun minulta myöhemmin kysyttiin kenen luvalla olin tyhjentänyt koreja vastasin tietysti: ”Omalla luvalla”. Se oli röyhkeää, mutta kovennettua en joutunut seisomaan.
Siitä asti Erikoisella on ollut erikoinen asema muistoissani. Viime vuonna Lotilassa ponnistettiin Lahden Erikois Pils tuotantoon. Onhan sitä tullut tässä nautittua, mutta eihän se ole samaa, kuin vihreä etikettinen ”Erikoinen”.
Nyt kuitenkin kävi niin, että vihreässä tölkissä hän saapui takaisin. Ei Jeesus, mutta melkein. Erikois A. Harmi ettei siinä perinteisessä kotimaisessa kaljapullossa, ei siis siinä nostalgiapullossa vaan kovaa tahtia katoavassa 0,33l kaljapullossa. Tänään kauniina kevätpäivänä pinkaisin mammuttimarkkinoille ostamaan pari purkkia. Toisen join janooni puistossa, koska sää oli näti ja mieli teki virvoketta, kesää, rusketusraitoja ja puistokemian oppituntia. Toinen on lasissani, siis tuopissa. Ihan tuopin ääressä. Tietysti satun omistamaan aidot Mallasjuoman Lahden A-olut tuopit. Tästä kiitos kirpputoreja ratsanneen siskoni.



Entäpä olut nyt?

Makeahkon maltainen ja raikas. Minusta oluiden, joiden funktio on pelkästään kiskominen isoista tuopeista ja sosialisointi samalla, arvioiminen on sinällään turhaa. Tällöin ympäristö on sisältöä tärkeämpi. Hyvin puhdas, hyvin virheetön. Tylsää toki, eikö? Mutta ainakaan tässä ei töki mikään, mitä ei voi kaikista tämän maan perusoluista sanoa. Sopii suomalaiseen suuhun, kuin makaronilaatikko maanantai-iltana.
Toki nykyisellään sitä aina toivoisi reilumpaa katkeron puraisua ja sitä ihanan voimafantasiaa, jossa Saaz, Hersbrücker ja kumppanit tekevät suussa taikojaan. Tekisi mieli myös kysyä onko oikeasti kannattavaa valmistaa puolta kymmentä likipitäen samanlaista tuotetta? Aura, Karjala, Lapin Kulta, Erikois Pils, Erikois A, Erikois Kesä.Vastaan: Ilmeisesti. Kyllähän meille aina helppo, nostalginen, tuttu vaalea lager uppoaa ja sitä faktaa ei poista yhdenkään pienpanimon tuotteet.
Se taas pitäisikö, niin miusta ei tarvitse. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkansa on? Tulipas eskarifiilis. Taidan mennä leikkiin legoilla välillä. Menkää teki.

 HLS: 4/10

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Sessio #6-Bändit ja brändit

Blogipostailujen sessio-sarja on edennyt jo kuudenteen osaan asti. Aiheeksi on tällä kertaa valikoitunut Loppasuu-blogin puolelta "Bändit ja brändit".
Joten.. Minun pitäisi varmaan istahtaa nuijitulle kuuttitaljalleni nauttimaan Hine X.O:ta ja laittaa levylautaselleni Popedaa soimaan. Oikeasti tinttaan Jallua nahkasohvalla ja popitan Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa a-mollissa. Pitäisi varmaan puhua totta, sillä minulla ei ole nahkasohvaa ja koska Mendellsohninkin sinfonia tunnetaan "skottilaisena" nautin Aberlouria. Tämä yksityiskohtahan ei todennäköisesti sinua kiinnosta, mutta mainitsen sen silti. Ikäänkuin tunnelmaa luodakseni ja tyhjää sivua täyttääkseni.

Tarkemmin tehtävänantoa lukiessani havaitsen, ettei kysymys olekaan brenkun kittaamisesta musan tahtiin, vaan pitäisikin puhua juomabrändeistä ja tavallaan bändi/julkkisetiketeistä?
No koska oletan muiden käsittelevän KOFF Rockit, Linda siiderit ja Robinsons Trooperit, niin poikkean itsestäänselvyyksistä ja omakohtaisuuksien polulta hieman. Mietin mitkä brändit kutittaisivat mielikuvitustani parhaiten?
Ensimmäisenä mieleeni lipuu tietysti se mikä ärsyttäisi varmasti eniten: Kaikki lapsille suunnatut asiat. Sitten kun asiaa tarkemmin pohtii, niin näitähän jumankekka jo on. Katsokaapas vaikkapas ihan kotimaisia etikettejä. Viivit ja Wagnerit, Fingerporit on nähty, mutta myös minun lapsuudessani seikkailut He-Man löytyy Radbrew:n etiketistä, samoin Megaman. Väitän kuitenkin, että jos suunnittelisin etiketit vaikkapa Muumi-oluelle, sellaiselle vaapukan makuiselle? Tai TeletappIPA:lle, niin jossain kenkää puristaisi vähän liian paljon. Silti tässäkin olisi kiintoisa nähdä selkeä listaus kaikesta mikä on "kiellettyä". Tietysti sellaisen saaminen olisi yhtä hankalaa, kuin kapulakielettömän vastauksen saaminen KELA:lta, jossa yhtä aikaa myönnetään ja kielletään kaikki, ihan vaan tulkintatavasta ja virkailijan milloisestakin mielentilasta johtuen. Eli mahdotonta.


Muumi-olut olis pop


Mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest?

Okei mietitään jotain todennäköisempää. Nostalgialla ratsastaminen on aina bisneksen kannalta kova, joskin paljon käytetty idea. Silti populäärikulttuurin nörteistä (vai unohdetuista? Up to U?) syövereistä löytyisi varmasti ammennettavaa bränditietoisesti. Pelle Hermannin plättysten makuinen Cream Ale, MacGyver? Vai jäävätkö nauhat taas matkalle? Nikke Knatterton-Johtopäätös Pils? ALF?  Tankki Täyteen? Tao Tao-Sake? Olisihan näitä. Tärkeintähän olisi vain häivyttää kunnon overloadilla kaikkea kaikilta vuosikymmeniltä. Vähän pastellisvävyjä ja syntikkakomppeja ponien ja sateenkaarien lisäksi.
Sateenkaarista puhuen minusta paras hyödyntämätön brändi on vuosia ollut Tom Of Finland.
Kelatkaa ny. Jos Kotiteollisuuskalja on tosi äijää, niin mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest? Ei mikään. Siitä ei pidä tehdä mitään hentoa mansikan makuista pinkkiä siideriä, vaan isolla Mun..No äMMMällä olevaa miehekästä binestä, tai viskiä. Havuja, metsää, nahkaa ja hunajaa. Hunajaa, koska tässä on kukat unohdettu mehiläisten tilalta. Anteeksi, analogia on huono, tiedän.
Oispa viskiä.
Lisäksi tuotteella olisi mieletön vaikutus etenkin paikallisissa lähiökippoloissa, joissa miehisyys on kiinni siitä, että suihkusaippua on varmasti mustaa ja siinä lukee isoilla sinisillä kirjaimilla "Sport".

Tää bines on muuten nimetty lastenohjelman mukaan. TÄ approves.



Mites ne bändit?

Tota. Oikeestaan mua ei nappaa yhtään.
Mä kelailin joskus vuosia sitten, että pitäis jollekin Kouvolalaiselle musafestarille duunata jokaiselle paikkakuntalaiselle (nimekkäälle) pumpulle oma olut tolppaan kiinni. Bier Günt, Viikate-Pohjoista viljaa (Joo, yks Porilainen omikin jo tämän), 7. Taivas- Salaisuus (salainen bisse, jota ei saa ilman sidettä silmillä), Maho Neitsyt-pano, Beer-To/Die/For, jne. Nythän tuohon pitäisi ynnätä ainakin Lasten Hautausmaa, joka olisi vaikkapa Heather Ale "Kanerva" kipaletta mukaillen.
Silti bändioluet, tai vaikkapa lätkäbisset, on jo kohtalaisen puhkikulutettu genre, jossa pitäisi repäistä kunnolla. Miten? Vaikkapa tekemällä uniikin bissen, siihen bisseen liittyvän EP:n ja keikan, nämä kaikki kerralla ja vain yhden kerran yhdessä paikassa.
 Tai sitten juoman tarjoilu tapahtuisi kuppiloissa vain jollain tietyllä tavalla. Miksei vaikkapa NEIPA koverretusta ananaksesta (okei vähän menneitä vuosikymmeniä, mutta jollekin timmille syntikkavetoiselle pumpulle? Oispa pianoa ja torvia enemmän poppismusiikissa)

Osataan sitä ulkomaillakin. John Lemon & friends: Bob Barley, Janis Hoplin, etc.


Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin?

Kenties voisi lähteä ihan toiselle linjalle. Koska olut, viini ja viski/vodka on jo nähty niin usein, niin jotain ihan muuta. Craft-limuviina? Normandialainen omenasiideri? Kiljua? Rommia? Kotimainen marjaskumppa?

Silti tavallaan odottelen junan kääntymistä siihen suuntaan, että kuka vaan julkkis käy etikettiin. Turhista entisistä BB-taloilijoista valtiovaltaan (köh, Viinanen), entistä tiukemmin kotimaan historiaan, muuhunkin urheiluun, kuin lätkään (okei potkupallo ja kuningas koripallo ovat jo ujosti esillä). Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin? Egri bikavér?
Toki tästä voisi jatkaa oikopolulla kaiken turhuudesta, mielikuvituksettomuudesta ja halvasta markkinoinnista. Loppujen lopuksi minulla sisältö ratkaisee ja vaikka Lindan pyllystä pilkistäisi Nykäsen Masa jonkun sirkkutölkin kyljestä, niin mitäpä siitä. Jos se tuo lisämyyntiä ja sopii firman brändiin muuten, niin go for it.
Kas. lasini ei ole enään edes puolillaan, vaan kokonaan tyhjä.
Ehkä kaadan vielä pisaran ja jään makustelemaan suussani upeita makumaailmoja, bändeillä tai ilman.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Olutarvioissa: Sinebrychoff Karhu Ruis IPA



Sinebrchoffilta on vuosien varrelta nähty monenlaisia virityksiä, joista hyvin moni unohtui yhtä nopeasti kuin saapuikin markkinoille. Surfer, Puolukka-Stout, Rock, Korpisavu, jne.
Silti ajoittain ”Koffilla” on väläytelty hyvääkin tekemistä ja edes pientä pysyvyyttä. Koff APA nyt vaikkapa esimerkiksi.
Kun näin Karhun Ruis IPA:n kuvan somessa kuukausi takaperin, ajattelin: ”Onpa siisti fotosoppaus”. Tänään hän on todellinen.
Tölkin ulkoasun Karhu-teksti tuo muuten tyyliltään jännästi ihan Suomenlinnan mieleen.
Mutta siis Ruis-IPA. 5,3%. Sinebrychoffilta.  Melekosta.
 Ruis on siitä jännä mallas, että se on hirveän vähän käytetty mallas/vilja suhteessa meidän suhteeseemme rukiin kanssa. Toki siinä on tekniset ongelmansa, eikä se mitenkään kaikkialle sovi, mutta ajatelkaapa vaikka Sahtia? Miltei haluaisin nähdä nyt Kerava/Lahti/Iisalmi akselilta Sahdin.
Sitten mä heräsin.
Okei. Ruis IPA. Siis mitä v..a. Karhu. Valkoisessa tölkissä. Nyt on kyllä hämmentävän paljon juttuja, jotka eivät sovi samaan laskuun, eivätkä edes laskimeen. Ei anneta sen häiritä, vaan suhautetaan ilta käyntiin.

Ulkoisesti samean punertavanruskeaa colakarkkia ja kuravetä. Vaahto kestää hienosti, joten nuuhkitaanpa.
Kyllä sieltä tiiättekö ihan oikeita asioita on. Lempeää sitrusta, vähän havua ja reilusti maltaisia sävyjä. Makeutta, karkkia ja mausteisuutta. Ehkä vähän tukkoinen ja ujo, mutta lähtökohdat huomioiden hämmentävää ajatella lasissa olevan Karhua.
Maussa on pientä saippuaisuutta, sitrusta ja puuta. Karhean makeaa mallasta, toffeeta ja keskiasteiset katkerot.
Suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Juotava, tasapainoinen, vaikkei olekaan kaikkein raikkain IPA.
Karhu Ruis IPA on oikeastaan loppujen lopuksi hyvin perinteinen tuote, mutta kaikkea muuta Sinebrychoffin vinkkelistä. Kenties panimon jännin tuote vuosikymmeniin? Onks se hyvää? On omalla tavallaan. Odotin jotakin hyvin kliinistä näkemystä, mutta tässä on yllättävän paljon jerkkua, rosoa ja särmää lähtökohtiin nähden. 5-10v sitten tämä olisi mullistanut maailmaa. Nyt se vaan hukkuu massaan, jossa ruokakaupassa liki jokaikinen kotimainen panimotuote on joko: Vaalea lager, tms, tai apaipa-sektorilla. Toki hemmetin hienoa nähdä tällaista Koffilta, etenkin kun tätä tulee varmasti löytämään läpi kesän 6€/l hintaan jokaisesta lähikaupasta kylmähyllystä. Toisaalta, taas edelleen pienpanimo Nokiaa saa usein alle vitosella litra, mikä näiden isojen suhteen on ihan käsittämätöntä hinnan puolesta. Hölmöiltä rahat pois?

Toisaalta.. Kilpailu tällä segmentillä on kovaa ja snadisti (suurista) Olvilla on vieläkin etulyöntiasema valikoimallaan, eikä mitenkään sovi unohtaa Laitilaa, edellä mainittua Nokiaa, Saimaata tai jopa Stadia samassa tölkki-apaipa kategoriassa.
Todettakoon loppuun, että vaikkapa burgerin kera potentiaali tällä Karhulla on tässä joukossa varsin miellyttävää. ”Never underestimate the power of malt”.

HLS: 6/10