Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kotiolutta: Rabbit Street-Wesala-Kouvostoliiton Holy Union Pils

”Tota pitäiskö keittää Pilsneriäkin joskus”
Tästä kysymyksestä se ajatus sitten lähti. Elettiin syksyä 2016 ja maisteluilta Wesala Brewingin tiloissa oli lähestymässä loppuaan. Mietimme kimppapanoja porukalla. Mikäs sen mukavampaa. Liukkaria ja vähän humalaa, eiku.

Kevät saapui ja otimme mukaan myös Rabbit Streetin Jussin. Aikataulujen sovittaminen tuotti tuskaa, mutta lopulta yhden Tallinnan reissun aikana linjasimme, että ny se pannaan. Ja pantiin.
Keittohommissa on porukalla se mukava homma, että duunia on näennäisesti vähemmän ja yleensä maisteltavia kotipolttoisia tuotteita piisaa. Niin nytkin.

Wesalan keveät janojuomat

Arvoimme keittopaikaksi Rabbit Streetin kaukaa Orimattilan böndeltä, sieltä Ravintola Tehtaan takaa. Reseptiä väänsimme useana iltana. Lopulta päädyimme tulokseen, jossa Vesa hoitaa hiivan, minä muun reseptin ja Jussi keittokaluston. Reseptiin lirahti lähinnä Pilsner-mallasta, sekä vähän vehnää ja viennaa. Simppeliä. Humalointiin heitimme hieman Magnumia ja Saazia.
Sanoinko hieman.. Tuota noin.. Minustahan aromia pitää olla, sitä ei ole koskaan liikaa. Jussi taas on pahimman luokan hophead ja Vesa tasapainoili kolmantena tässä välissä. ”Kyllä tän ny ainakin Plevnan Petolintu pitäisi pestä, silleen modernilla reilulla kädellä vaan”. Pojan alustavat speksit pyörivät jossakin 5,2% ja 60 ebu:ssa. Sellaista keveää ja raikasta kesäjuomaa.
Lopulta kävi niin, että tuollaiseen reilun 20l satsiin upposi 300g humalaa. Joskaan emme kuivahumaloineet tätä lasta ollenkaan.


Panopäivän aamuna suuntasimme sitten Vesan kanssa Orimattilaan, jossa maltaat oli rouhittu ja vesikin juuri sopivan lämmintä aloitusta varten. Kimppapanojen paras ja pahin puoli on lukuisat kotiolutnäytteet. Niitä riitti erinomaisista outoihin ja takaisin.
Koko päivä oikeastaan pyörikin siinä rajalla, livahtaako seitinohut ranskalainen johonkin pohjoisemmaksi variantiksi? Sinällään keittotouhuissa ei imho ole mitään erikoista raportoitavaa. Koko duunihan on pirun tylsää seurattavaa. Lähinnä odottamista, vahtimista ja sitä pesemistä, sekä sanitointia. Muualla keittäessä sitä aina kiinnittää huomiota laitteistoihin ja koittaa bongata niksejä omaa duuniaan helpottamaan. Jussin laitteistohan on pirun yksinkertainen ja niin minusta pitääkin. Osa panijoista meinaan on näitä samoja insinöörejä, jotka kokivat pienoisen sukupuuton Wartburgien ja Trabantien kadotessa liikenteestä; ”fiksaa rautalangalla” kohdatessa modernit ”ledivaloja kaikkialle” sukupolven.

Punnittua humalaa


Katselin hieman peeniskateellisena herrojen kegejä, hanoja, hiilaripulloja ja jääkaappeja. Suurin kateuden aihe minulle oli kuitenkin viemäröinti keittotilassa (autotallissa). Helkkari kun saisi itsekin röörin kerrostalon keittiön lattiaan. Olis nääs noi pesut ja jäähdytykset paaaljon nopeampia ja helpompia.
Loppuillasta nautimme vielä virvokkeita yhden Orimattilalaisen ravintolan terdellä. Nimeä emme mainitse, koska jätän mainokset toisille lahtelaisille.
Entäpä olut itse?
Päätin verrata tuotostamme tietysti parhaaseen klassikkoon. Kyllä rakkaaseen Urquelliin. Joten.. Pilssiä lasiin ja Na Zdrawi.


Heti kättelyssä eron huomaa ulkonäössä ja jännästi eri tavalla kuin luulin. Jussi teki hyvää työtä ja sai tämän Holy Union Pilsnerin todella kirkkaaksi. Itseasiassa molemmat ovat liki yhtä kirkkaita. Urkki on hieman tummemman kultaisempi ja omamme asteen enemmän oljen puolelle. Vaahto tuntuu kestävän molemmissa yhtä pitkään, eli sillai keskiarvoisesti.

Nuuhkaistessa molempia olen todella yllättynyt. Okei Urkissa on leimaa tammikuulle, joten aivan tuorettahan se ei ole, mutta.. Silti.. Holy Union tuoksuu hekumallisen runsaasti Saazilta. Ruohoa, kukkaketoa, nokkospuskaa. Urquell tyytyy olemaan humalan puolelta paljon pliisumpi. Tuttua voista diasetyylia toki on ja tavallaan pidän tästä ulottuvuudesta, jota ei kauhean usein näe Tsekkien ulkopuolella. Unionin maltaisuus on hentoa taustalla olevaa olkisuutta ja viljaa, joka tukee kivasti humalointia. Kuitenkaan mitään jenkkityylistä ”in You face” settiä tämäkään ei ole.
  Maussa ero korostuu selvästi. Urkin ollessa tutun voisen maltainen kevyellä ruohoisuudellaan ja tasaisesti purevalla katkeruudellaan lyö kotivoittoinen isompaa vaihdetta. Humala maistuu koko matkan ajan. Maltaisuus jää soittamaan taustaviulua kokonaan. Kuivahkoa ruohoa, yrttejä, karviaista, nokkosta.. Lopputulos on raikkaampi ja havaitsen alati maistelevani Holy Unionia Urkkia enemmän. Molempien ollessa keskitäyteläisiä ja sopivan hiilihapokkaita en voi kuin ihmetellä ja taputtaa itseäni olalle. Jussi ja Vesa taputtaisin teitäkin, jos miun kädet ylttäis. Kiitos äijät tästä. Tämä tuntuu pieneltä voitolta. Puhdas Pilsner, vai Pils? Ei virheitä ja tällä rotevuudella alan jo toivoa että oltais pantu kerralla kymmenen litraa enempi.

Voi Urquell rakkaani.. Voitko koskaan antaa tätä anteeksi?
 Tottakai voit. Kisahan oli epäreilu. Vahvempi tuote kokonaisuudessaan vastaan sinä. Milf/mature-iässä oleva vihreä kaunotar.
---------------------
Tämän myötä Tuopin Ääressä jää parin viikon kesälomalle pakaten kimpsut ja kampsut seuraavaan seikkailua varten. Hyvää kesää.
 


torstai 13. heinäkuuta 2017

Sandelsia jätskikoneesta


Jo jonkin aikaa slushkoneet ovat tehneet uutta tulemistaan oluen tarjoiluvälineenä. Ymmärtääkseni kyseessä on kenties Kirin Ichibanin alkuperäinen keksintö ja tapa tarjoilla Nipponin ihmisille juomista. Konehan on periaatteessa aivan tavallinen slushkone, mutta siinä myös materiaan puhalletaan ilmaa samalla saaden vaahdosta hyvinkin pehmismäistä.
Koska konsepti on yhtä aikaa mahtava, mutta samalla osoittautunut liiankin hipsteriviiksiseksi päätimme nostaa panoksia peliin. Nokittaa slushkone aidolla jäätelökoneella ja korvata cool&hip Omnipollot sun muut niillä tuotteilla, joita alun alkaen slushkoneeseen oli tarkoitus laittaa. Lisäksi tälläkertaa sana "Ice beer" jäisestä hanasta jäisi pahasti kakkoseksi. Luontevasti kaikki tarjoiltaisiin mahdollisimman hipsteristi.
Joten... Kiitos&Anteeksi, nauttikkaa:


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Sahtia, johtopäätöksiä ja SOPP-Lahti



Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi. Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”. Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties Samba ja kuppi kuumaa auttaa?

SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”

Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.
Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa. Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”
Kenties näistä syistä tämän reissun piti olla vain pistäytyminen.  Aye, kuuluisia viimeisiä sanoja.
Jo astuttuani porteista sisään ja napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan. ”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”
Omassa julkaisussani kenties näin: ”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni. Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”


SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.
 Antfarmilta oli osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti, että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde: Lahest-Suomeen sanakirja).
Sisäinen Nikke Knatterton veti johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä. 

"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"
 
 "Mietin millainen mulkku oikein olen?"

Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään, että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta. Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä. Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.
Tuttu surina alkaa päässäni. Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät takaisin veskun rantaan.


  Turisen viskipäissäni limuradion väen kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla. Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free lanceriin ”ehehehe”.
Koska alkoholi saa minut holtittomaksi ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”, mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.
Lopulta havaitsen seisovani autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä, sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.
Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi) näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä. En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja? 


SOPP-Lahti teki siis jälleen temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne. Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään? Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös käänteisesti?
Itselleni nostalgia-arvo riittää niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.
Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se vaan kiva. 
-----------------------
Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.


On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.


"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan jäälautta rantautui keskelle vuonoja. Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja! - Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet? Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee. - Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke! - Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa! Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."



perjantai 7. heinäkuuta 2017

Antfarmin tuparit



”Tervetuloa Antfarmin tupareihin..”
”Ai teil alkaa olemaan tilat valmiit? Upeeta, toki tuun”

Osapuin näillä sanoilla kuului kutsu Lahden olutyhdyskunnan, kolhoosin ja kimppapano-porukan uusiin tiloihin. Kuulema kylmääkin oli tarjolla, eli mielijuomaani: ilmaista alkoholia.
Pakattuani laukkuuni toimitustyössä käytettävän kevyen kenttäsetin(olutta, sekä sahtia nousuun, kaksi kappaletta varastettuja hotellien kuulakärkikyniä, vihkon, sipsipussin laskuhumalaan, sanelimen ja kameran) olin valmis.
Vaaputtuani paikalle havaitsin oitis tilaisuuteen osallistuneen enemmänkin ihmisiä, kuin aluksi odotin. Kotiolut/olut yleensä kiinnostaa, mutta että näin paljon. Positiivista. Kouvolassa nämä olisivat olleet, kuin ladakerhon kokoontumiset. Takavuosien Kummeli-sketsiä mukaillen siis.

Antfarmilla on siis noin 30m2 touhutila salaisessa lokaatiossa siinä Siionin temppelin vieressä, heti vapaamuurarien suurloossista vasempaan Suomen Lahes.
Tila on juuri valmistunut ja keittonurkan laitteistokin on päivityksessä. Grainfatherin tilalle on tulossa 50l Herms-laitteisto pumpuilla ja muilla insinöörien onanoimilla kytkimillä. Nurkassa hohteli myös sahtikuurna (bing #Reittausblogi). Tilan toiselta laidalta, eli kartanon itäsiivestä löytyy puolestaan miellyttävä lounge sohvineen. Tilat ovat edelleen vähän työnalla, mutta suunnitelmat vaikuttivat fiksuilta ja perustelluilta. Onnea vaan.
 

Sitten sielä juotiin ja.nu,, Eiku, ei ollut Junnu Vainiota”

Ensimmäisenä janoon löytyi vähän kotipolttoista DIPA:aa. Sellaista tasapainoista. Välttäen kaikki tyylin perusvirheet (makeus/karamelli/käymisvirheet), mutta jossa olisi voinut silti olla vielä vähän enemmän aromia. Hyvää kamaa.

Lahessa kun ollaan, niin paikalla oli myös Sahtia. Punaruskeaa, paksua, todella paksua, makeuden pyöriessä siinä ja siinä onko sitä liikaa vai ei. Vanhan mestarin temput ja tavat osoittautuivat todella onnistuneeksi. Oma sahtinihan oli tähän verrattuna aivan toisenlaista. Vain 7% oranssinpunertavaa ja katajaisen yrttistä. Kevyempää kamaa toki. Sahdista turinoidessa hanaan oli livahtanut ”jotain apaa”. Raikasta tavaraa, joskin jokin kokonaisuudessa ei mielestäni täysin sopinut kokonaisuuteen, mutta muistiinpanojen ollessa ontuvia voimme todeta oluen olleen ihan hyvää. Ainakin mainion perunasalaatin kaverina. 

Illan pimetessä alkoi kaupallisiakin settejä näkymään. Maistoin mm. Brewdogin tuoretta Hazy Janea. Todella hyvää IPA:a. Vai NEIPA:aa, vai Vermont IPA:a. Alan jo inhota koko termiä, koska se ei ole imho oluttyyli, vaan määritelmä alatyylille, joka ei ehkä ole alatyylikään? White IPA/Belgi-IPA taas mielestäni voisivat olla omiakin, mutta asiaan. Jotain Kaikua ja yhtä laktolakua pyöri pöydillä, kuten myös entisen Panimo Pajan olutmessias Kubalan Lager. Jota itse kutsuisin Pilssiksi. Todella mahtavaa peruskauraa. Raikas, virheetön ja kuivan katkerahko. Ei virheitä, pelkkää simppeliä janojuomaa. Jota juuri tuossa kohtaa illasta kelpasi kumota mukillisen, tai kaksi. 


Lopulta oli aika valua kohti kotia. Seitinohuessa ranskalaisessa. Sellaisessa tilassa, jossa kaikki on kliffaa hei. Huolet ei paina ja olo on rakastettavan syleilevä. Tähän olikin hyvä lopettaa, koska aamulla olisi edessä tasoittavan kostea SOPP-Lahti.
Kiitos Antfarm tästä illasta. Toivottavasti kutsu lohkeaa jatkossakin.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Olutarvioissa: Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn



Tänään piti maistella pitkästä aikaa erästä rakastamaani olutta. Nimittäin Vakka-Suomen NokkosPilssiä. Ulkona on kuitenkin, kuten juhannuksena yleensä, perin harmaata ja koleaa. Sää ei halua minun nauttivan isosta tuopillisesta virkistävää pilssiä sillä hekumalla ja hehkulla, joka sille sopii. Kaivoin kaapista paremmin säähän ja nimen puolesta todellisen aasinsillan tähän pyhään. Kyllä se varmaan kokon katselua meinaa nääs mittumaarina tuo Beerbliotek Some Men Just Want To Watch The World Burn? Ai ei vai? Aivan sama.
11% lämmittävyyttä tässä Imperial Stoutissa pitää vilun toivottavasti loitolla vaikka tätä nauttisi alasti avannossa? Havaitsen tässä samalla, että tämä on jo toinen blogiin päätyvä tölkki IS. Koitan seuraavalla kerralla keksiä jotain jännempää. Maistetaanpa nyt kuitenkin:


Ulkoisesti hyvinkin musta olut hennolla vaahdolla.
Tuoksu on.. Yllättävän mieto. Siis 11% ja kuin kevyttä kesäolutta nuuhkisi.
Lakua, vähän chilin tuomaa tunkkaisuutta. Kyllä minusta chili joko tuoksuu, tai maistuu tunkkaiselta oluessa. Joskus molempia. Chili itseasiassa saattaa peittää tässä muita aromeja?
Paahdetta takana.
Maussa on keveää tummaa hedelmäisyyttä, johon paahde ja chili yhdistyvät. Maussa tuo paprika tulee mieluisana poltteena esiin. Lakritsaa, vähän kaakaota seassa. Kyllä tässä keitossa on ainekset kunnossa, mutta niin hemmetin vaimeina. Olo on vähän kuin kuuntelisi Jenni Vartiaista, tai Chisua. Herkkää, mutta kaipaisin revittelyä.
Suutuntuma on ehkä mieleenpainuvin osa-alue. Smoothia, pehmeää ja öljyistä. Ardea lainaten peräkärry jäi. Kaiketi Esson pihaan?
Beerbliotek ei kyllä nyt aivan yllä sille tasolle, jota odotin. Hyvää, mutta ei sellaista punchia, jota näiltä kaipaan. Kerroksittain makuja, mutta liian vienosti. Haluaisin saman, mutta en lusikalla, vaan lapiolla. Baby please, hit me. 
 


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Tuplasti tölkistä-Oskar Blues



Kysymys: Voiko tölkkiolut olla hyvää? 
Tuntuuko kysymys vanhanaikaiselta? Minustakin ja onneksi näin. Ei kuitenkaan ole montaakaan vuotta siitä, kun nämä käsityöoluet saapuivat aina pulloissa ja tölkeille vähintäänkin virnisteltiin. Tölkki on kuitenkin pulloon nähden ylivertainen säilyvyyden kannalta, sekä kuljetusten kannalta tehokkaampi. Meinaan kevyempänä ja ”bulkimpana” näitä voi rahdata kerralla enemmän.
Silti jo silloin, kun täällä Suomessa tölkkiolut oli pääsääntöisesti jotain Koffia ja aallonmurtajana toiminutta Nokialaista oli yksi joka näki asian aivan toisin. Oskar Blues oli aloittanut panimotoiminnan jo vuonna 1997 ja siirtynyt tölkkeihin kokonaan vuonna 2002. Panimon oluista voidaan mainita se, että takavuosina niitä pidettiin yleisesti parhaimpina tölkkioluina. Ei aivan vähäistä. Erityisesti pitäisi kai mainita oluet Dale's Pale Ale, sekä Ten Fiddy. American Pale Ale, sekä Imperial Stout. Apa tölkissä on nykyään ihan standarditavaraa, mutta Imperial Stout on edelleen vähän harvinaisempi näky. Koska Dale's on ollut jo blogissa takavuosina otimme siis tänään Ten Fiddyn, että tuoreen Alkoon päätyneen G'Knightin maisteluun.

G'Knight on siis 8,7% ”Imperial Red IPA”. Eli siis tupla amberia? American Strongia?
Itse pervosti nautin juuri tällaisista ”luokattomista” tuotteista, jotka eivät kuulu mihinkään varsinaisesti. Ensimmäinen tällainen arvoitus taisi olla takavuosina Nönnön satku.
60ebua katkeruutta, miksaus kuutta mallasta ja kolmea humalaa. Aiemmin olut tunnettiin nimellä Gordon ja se on omistettu edesmenneelle pienpanimo pioneeri Gordon Knightille.
Hintaa kohtalaisen suolaiset 5,90€/0,355l.




Se miten Oskar Blues tekee tämän tempun olisi todella kiintoisa tietää.”


Ulkoisesti G'Knight on kauniin punaruskeaa, nestemäistä mahonkia. Jättää kauniisti vaahtoa laelleen ja sitä ”rysselinpitsiä” lasiin.
Tuoksusta irtoaa karamellisuutta ja makeaa leipää. Päälle on kaadettu makeahkoa appelsiinia, havuja ja vähän menttolia. Periaatteessa juuri sellaista harmoniaa, josta en pidä. Toisaalta juuri siinä balanssissa josta pidän. Voimakas tuoksu, ilman mäntysuopaa ja tunkkaisuutta. Tilalla vain raikasta appelsiinikaramellia. Ero laadun ja sekundan välillä on hieno näissä spekseissä. Hämmentävää suorastaan. Se miten Oskar Blues tämän tempun tekee olisi todella kiintoisa tietää. Oikeat mallasvalinnat? Oikeat humalat oikeassa kohtaa ja hyvä kontrolli käymisen suhteen?
Mausta irtoaa paitsi hieman trooppista hedelmää, mutta myös reipasta havuisuutta ja makeaa karamellipastillia. Sitrusta, puuta, muttei pihkaa. Katkerot purevat mukavasti ja pitävät tasapainon oivana. Suutuntuma onkin pitkä, hieman tahmean katkeroinen matka suusta nielun sopukoihin. Hyvän oluen tunnistaa aina siitä, että vaikka oluttyyli ei olisi mieluisa, mutta olut itsessään on maistuva vailla niitä rasitteita joista itse en välitä. Toisaalta jos tätä ajattelisi ihan vaan DIPA:na, niin tuomio olisi paljon jyrkempi. Aivan liian makeaa siihen. American Strongiksi kuitenkin hyvä suoritus. 

HLS: 6/10


--------------------------

Sitten vuorossa on tämän iltainen sukelluksemme tummempiin vesiin.
 Ten Fiddy on 10,5% Imperial Stout. Ilmeisesti lähinnä perusmallasta höystettynä kaurahiutaleilla ja suklaamaltaalla, että paahdetulla ohralla. Lähteistä riippuen 65-100Ebua katkeroa, eli luulisi potkivan vähän. Tätä ei ole A-marketissa näkynyt, joskin hinta on täysin sama, kuin G'Knightin. 


Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään.”

Ulkoisesti hyvinkin mustaa olutta, joka jättää nätin beigen vaahdon hunnukseen.
Tuoksu iskee samantien isolla kädellä paahdettua mallasta peliin. Herkemmät sävyt tuoksuvat alla. Suklaata, lakritsaa ja tummapaahtoista kahvia. Synkkiä sävyjä isolla kädellä, joten tämä uppoaakin tuoksun perusteella enempi kuivaan ja paahteiseen päätyyn.
Maussa tuttu linjakkuus jatkuu. Paahdetta piisaa aivan pervolla tasolla. Hipoo jännästi sellaista epäpyhää maaperää, jossa nuuhkitaan nuotion pohjaa ja ihmetellään miksei tuhkaista tunkkaisuutta löydy? Ja hyvä niin, välttää perisynnin. Ihanaa tummapaahtoista kahvia ilman sokeria. Paahteisuus tuntuu euforiselta, sitä on liikaa, mutta minä pidän tästä. Se on kuin Sean Connery, joka vetäisee puku päällä lapiolla turpaan, nauraa päälle ja läpsäisee selkään. Jolly good old sport. 
Lakua, hieman suklaata seassa ja pitkään hyväilevät katkerot.
Suutuntuma on kireä ja pehmeä. Täyteläinen, mutta juotava. Lämmittävä, muttei pistävä. Hyökkäävä kyllä.
Ensin olin, että naah, sitten että helkkari ja nyt haluaisin toisen samanlaisen. Jälleen kerran jään hämmästelemään tätä outoa harmoniaa. Viimeaikojen IS:t ovat olleet joko sellaisia mahtavia kikkailuja, joiden raaka-aineluettelo on kuin teini-ikäisenä olisi Jallun löytänyt jostakin. Täynnä isoja asioita ja jänniä tuntemuksia. Tällaiset kikkailemattomat Imperial Stoutit taas ovat jäänneet vähän kylmiksi. Joko ne ovat olleet aivan liian pliisuja, tai todella epätasapainoisia. No tämäkin on epätasapainoinen, mutta tyylikkäästi ja rajoja hipoen.

HLS: 8/10

Siinä missä Dale's Pale Ale oli aivan perushuttua ovat viimeistään nämä kaksi osoittaneet miksi Oskar Blues on edelleen siinä arvossa missä ennenkin. Se ei ehkä tee niitä moderneimpeja kikkailuja, ei ehkä ole enään tölkeillään kehityksen eturintamassa lippua liehuttaen. Silti.. Nimetkää yksikin yli 15v vanha panimo, jolta olette juoneet teknisesti huonon oluen? Kyllä vanhat sotaratsutkin ansaitsevat arvonsa. Tässä tapauksessa vielä todella helposti. Tällaisia timantinkovia oluita, perustyyleissä ilman kikkoja, jotka tarjoilevat profiilinsa eivät vasaralla, eivätkä lekalla, vaan jumankauta palokirveellä ja moukarilla. Hienostuneesti säilyttäen tukkijätkän sisällään. Tällaisia oluita minä kaipaan enemmän, erityisesti kotimaan kentällä. Syvässä päädyssä on tilaa.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Sahtia Grainfatherilla



Eräänä alkukesän hikisen kuumana iltapäivänä eksyin kirjastoon vilvoittelemaan. Sieltä käsiini eksyi kasa lukemista joiden joukossa erinomainen teos nimeltä ”Sahti”, jonka kirjoittajista jokusen tiedänkin. Terve vain.
Kirja vei mainiosti mennessään, vaikka myönnänkin että sitä lukiessa lähinnä janotti koko ajan. 

Teille, jotka ette tiedä mitä sahti on lainattakoon wikipediasta näin: ”Sahti on perinteinen suomalainen suodattamaton olut, jonka teossa käytetään etupäässä ohra- ja lisänä vähäisessä määrin ruismaltaita sekä joskus vehnää ja kauraa. Sahti on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi vuonna 2002.” Ja lisättäköön tähän, että puritaanit eivät hyväksy sahtiin muita lisäaineita, kuin katajaa, humalaa, tai olkia. Sahti käytetään perinteisesti pullahiivalla (se sinivalkoinen palahiiva) ja siinä ei ole hiilihappoja, eikä sitä myöskään varsinaisesti keitetä.
Sahdin sukulaisjuomia ovat mm. Gotlandsdricku, Koduölu ja Maltöl. Drickua aion muuten panna jossain välissä, koska minä en ole puritaani ja mielestäni rapea savuisuus ja reilu katajaisuus sopivat tähän juomaan.. Oikeastaan tästä pääsisi taas aasinsillan kautta siihen, että voisitteko Vakka-Suomella ottaa vähän Savukatajan vierrettä talteen ja laittaa pienet sahdit, tai drickut tulemaan? 
No miksi en ole aiemmin pannut sahtia? Tähän on helppo vastata: Huono säilyvyys ja juojien puute. Tuttavapiirissäni nimittäin ei sahtia juo kukaan ja sen kymppilitraisen tonkan veisteleminen huiviin muutamassa viikossa itsekseni voisi kirvoittaa keskustelua kotona. ”Ainaki olis piru lystii hetke”.
No asiaan. Perinteisesti sahtiahan mäskätään tuntikausia karjakeittiöiden maitokattiloilla ja valutetaan siihen vaarin vaarin käsin jyrsimään kuurnaan. Minä päätin kokeilla miten hyvin Grainfather onnistuisi prosessiteknisesti tästä urakasta. Reseptikään ei nojaudu mihinkään valmiiseen, koska laiskana en jaksanut ruveta etsimään sahtimallaskuriiria puhelimestani.
----------------------------------------------------
Reseptiikkaa:

N. 10l satsi. OG: 1.078

67% Pilsner
9% Münich
9% Ruismallas
6% Kauraa hiutaleina
4,5% Cara100
4,5% Hunajamallas

”Muutama” oksa katajaa
25g Styrian Goldings
Pullahiivaa sellainen 1/6 pala.

Mäskäys:
30min 55c
1h 63c
1h 72c

Lopuksi mäski kiehautetaan, siivilöidään ja jäähdytetään ennen hiivausta.
-------------------------------------------------
Entäpä prosessiteknisesti?

No ensinnäkin perinteisesti mäskätään tuntikausia. Mikä on periaatteessa nykymaltaiden kanssa aivan turhaa. Halusin silti vähän kunnioittaa perinteitä ja mäskäsin tavallista pidempään ja monimutkaisemmin.
Laskin aluksi 15l vettä Grainfatheriin ja lämmitin veden ensimmäiseen steppiin. Rouhitut maltaat sekaan ja muutama oksa katajaa myös. Sitten ruuvasin mäskäyskorin päälle tulevan siivilälevyn paikalleen, jonka päälle asetin vielä yhden oksan katajaa. GF:han kierrättää pumpulla vierrettä pohjalta tuon ylimmäisen levyn kautta muuhun mäskiin koko mäskäyksen ajan, joten ajattelin sen uuttavan vähän lisää katajaisuutta sekaan? Ainakin se näytti hienolta ja tuoksui hyvältä. Eli ns. first things first. 
Mäskäys itsessään meni kevyesti. Ainoa asia mikä hieman jännitti oli tuo mäskin kiehauttaminen. Tämä ei kaiketi mikään pakollinen steppi ole, mutta se ilmeisesti parantaa säilyvyyttä? Pelkäsin hieman, ettei makea vierre kiertäisi tarpeeksi vinhaan pohjalta ylös, eli palaisi siis pohjaan. Tämä, kuten niin monet muutkin pelot, oli aivan turhaa. En kuitenkaan varaa vielä benjihyppyyn aikaa, mutta tämä osoitti välineistön pelaavan hienosti. Loppu olikin aivan tavanomaista valuttelua ja jäähdyttelyä. Periaatteessa tässä voidaan ajatella tapahtuneen nyt melkoisesti ns. ”Hot side aeration:ia”, mutta näin pienillä välineillä ja pienellä eräkoolla tämä tuskin aiheuttaa mitään. HSA onkin jonkinasteinen myytti kotiolutpuolella.
Heitin tosiaan vielä puolet humalasta (toinen puolikas oli mäskin seassa) käymispönttöön säilöntäaineeksi. 

Kikkailukin on joskus ihan kivaa. Niin nytkin. Huuhtelin mäskistä vielä toiset 10l vierrettä, jota puolestani keitin puolisen tuntia lyöden humalaa sekaan ns. laskematta, mutta punniten. Mitään jenkkikamaa en kuitenkaan sekoittanut, vaan ihan eurooppalaista jämähumalaa (=avattuja pusseja). Styriania ja Hallertaueria. Määrät olivat sillai sopivan rapeita, että pääsi molemmista jämistä eroon. 
Taisi sitä Hallertaueria mennä kolkytä grammaa vielä pyttyynkin. Tiiä jos pullahiiva osoittaisi samanlaista ilmiötä humalan glykosidien suhteen, kuin muutama muukin hiivakanta?
Teille, jotka ette jaksa lukea ja jotka ette ole kuulleet asiasta, niin tämä sama juttu koskee myös sitä nyt joka paikasta tunkevaa ”NEIPA/Vermont IPA” keskustelua ja villitystä, jossa jokaisen on käytävä kuumana, märkänä ja humalapäisenä väittelemässä jokaisesta tuotteesta: ”Onks tää ny, vai eiks tää oo”. Vaikka tässä tilassa usein aluksi tuntuukin ihan he..n kivalta, niin lopussa, seuraavana aamuna esiin saattaa tulla pienoinen pettymys, joskus jopa aiemminkin.

Raportoidaan tuosta sahdista siis ns. flavorwise paremmin heinäkuun puolella. Mitä mieltä te arvoisat lukijat olette sahdista? Oletteko panneet ja onnistuiko? Entä tulisiko pullahiivaa kokeilla enemmänkin oluenteossa?
Ps. Oma näkemykseni ns. ”Nordic Style Ale” kampanjointiin on seuraava:
Punaruskea, 6%, ruista, katajaa ja savua. Kenties pullahiivalla.