Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 23. syyskuuta 2017

Alkon uutuuksia ja Alkoholipoliittista alkoholismia


This aint no Politically Correct

 "Mä olen kukka, jonka kylmä katse raiskaa, ja minun toiveet kaikki valuu hiekkaan Ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa, en miekkaan tartu ja silti hukun miekkaan, hukun miekkaan"

Alkoholipoliittisen väännön jälkeiset päivät olivat harmaita. Poliitikkojen sanoma oli selkeä. Olen alkoholisti, koska olen suomalainen. Pinkit etiketit kieltämättä viehättävät, ahmin liköörikonvehteja viihdemielessä ja nuuskan sijasta jauhan purukumia tipalla kossua. Varsinkin kesäisin rakastan nauttia jallun makuista limuviinajäätelöä laiturin nokassa räntäsateessa kuunnellen Popedan Oodia Jaloviinalle.
Talssin kuitenkin sateessa kohti rautatieasemaa. Kello ei ole edes kahdeksaa aamulla ja kolkuttelen märissä kengissäni lähiökuppilan ovea janoisena. Olenhan menettänyt kaiken toivon selvitä, joten Pekka Puska&Co. Miksi edes yrittää?
Alkoholilain suuntavaihtoehdot


Vaellan apaattisena muiden apaattisten alkoholistien kanssa kohti lähijuna zetaa ilman salamapartiota. Katselen kyynisenä vieressä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle meneviä pikkulapsia. ”Voi tulevia alkoholisteja”. Luulin nuorison olevan koko ajan selvempää, mutta nyt joudun piilottelemaan liköörikonvehtejani, ettei tahmatassujen alamäki alkaisi liian makeasti. Liian aikaisin. Yhtä aikaisin vie Zeta meitä yhtä sateiseen pääkaupunkiin, jossa hiljaisuus on vallannut turut ja torit.
Siirryn pakollisen kahvikupin kautta vahvempiin päihteisiin. Alko oli kutsunut minutkin, juopuneen toimittajan piilokonvehteineen aina pääkonttorille asti aivan sen toisen pää(ttömyys)konttorin viereen. Edessä olisi ilmaisen viinan bileet, eikun sivistynyt maistelutuokio täynnä uusia tuotteita ja tietoa. ”Who Am I kidding?”

Tuhansien rantoj..järvien maa


Olen jo kulkemassa alkoholia, sellaista helakan väristä kohden, kunnes minulle todetaan: ”Meillä ei ole ollut tapana keskustella täällä”. Käännyn kannoillani. ”Herraisä, viini-ihmisiä”. Onneksi löydän tutun maltaan tuoksun jostakin läheltä. Miellyttävää.. Kaadan jo ensimmäistä Löwenbrauta lasiini ja ihmettelen missä litran tuopit ja lederhosenit torvisoittokuntineen?
Samalla alkaa kuitenkin tilaisuuden pakollinen info. Tämän ehdottomasti antoisimmat seikat liittyivät oikeastaan ekologisuuteen, mikä jopa oikeasti kiinnosti näin ympäristöalaa opiskelevan mieltä. Toki tärkein uudistus on tuleva ”Vegaaninen” merkintä sellaisiin tuotteisiin jotka sopivat ”vegeille”. Tämä on loistavaa, koska miultakin udellaan aika ajoin onko mikäkin olut vegaaninen vai ei?

Tulossa lokakuussa

Asiaan.. Maistelin nopeasti bruuvin germaanit lävitse. Vivahde eroja, mutta päällä edelleen loistava tasapaino, juotavuus ja sellainen miellyttävä helppous. Juotavia, niin juotavia. Koska Suomessa? Niinku eurolla puol litraa hyvää bisseä? Kotimaan katraasta Saimaan Oktoberfest löi jo uusia kierroksia koneeseen. Katkerot purivat yllättävän tiukasti aamukoomaisessa suussa, vaikka vain Magnumin&Saazin voimalla. 

Ison-Kallan Tuhansien järvien Pils oli melkoista rymistelyä. N. 60-65ebua jenkkikamaa ja keveähkö runko. Vähän sekavan oloinen ”nyt hitosti kaikkea ja lujaa” fiilis. Viereinen Foundersin PC Pils oli rauhallisempi verrokki. Jos toisessa ajettiin Mersulla kirkkoon möyrittiin Savossa jeepillä metsässä.
Seuraavaksi jotain ihan muuta. Jandrain Jandrain Jandrain Jandrain.. Jotakin jossa levy oli päällä nimessä koko ajan. Belgityylistä ”wheat alea”, ei kuitenkaan witbieriä. Hiivakannan esterit puskivat mausteiden lisäksi reipasta hedelmätiskiä. Tavallaan vakuuttava, tavallaan ei. Elementtejä jotka ovat todella miellyttäviä ja päinvastoin.

Aamu alkaa A:lla?



Seuraavaksi tapahtuu odottamaton siirtyminen sinne mihin pitikin. Viinapurkkaan.
Saku Antvärk IPA. Toivon hyvää hinta laatusuhdetta.. Mutta jostain tulee kokoajan purukumin tuoksua. Sellaista makeaa hedelmäpurkkaa veivattavasta markan automaatista. Jänniä leipäisiä brittifiiliksiä seassa. Onko Citran hedelmäisyys vaihdettu kuiviin hedelmiin?
 ”Viinapurkka, kyllä eduskunta on kaukonäköistä, muttta tämä purkkahan tulee Virosta matkustajatuontina”. 2€/0,33l. Tämän hintaista IPA:n pitäisi olla, mielellään ainakin. Kepee, ei oo häpee, muttei innosta uusintaan.
Tässä kohtaa alkoholi tekee temppunsa. Enter the seitinohut. Ilmeisesti pitäisi purskuttaa ja sylkeä, mutta luonto ei anna periksi. Tuijotan mykkänä kulkien eteenpäin kohti kanapee vatia. Hörppään matkajuomana aka matkakaljana tipan Sonnisaaren Humalajaa. Erinomainen kuosi. Mahtavaa öljyä ja hedelmiä. Edelleen the Suomi IPA.

Brooklyn Defender IPA toimii ruokajuomana. Ns. ”mallas ipa” on ruoka ipa. House flavoria esillä. Hennosti karkkia, maltaisuutta ja paahtoleipää greipin ja kukkakedon lisäksi. Iisiä ja juotavaa.
Katselen Roguen Dead Guy Alea. En koskaan ole pitänyt siitä. Enkä pidä nytkään. Liian viinainen. Ehkä minussa on vikaa, koska pitäisihän tuon liki sarjakuvaetikettisen import tuotteen, joka maistuu viinalle viehättää suomalaista kännistä mieltäni?
Stone Tangerin Express IPA. Lisää IPA:a. Speksit todella kiehtovat. Mandariinia ja ananas murskaa, Azaccaa, Mosaicia, You name it, It has it. Odotan jotakin Stone goes Brewski kokemusta... Jaaaaa en saa sitä. Perus Stonea. Eli todella hyvä, mutta sillai vähän vanha ja tylsä. Keski-ikäinen insinööri, jolla on uusi wunderbaum. No pullon ikä jäi katsomatta, että->


Hyvää, mutta ei hintansa arvoista


Sitten niitä tummia. Harmittavasti kaksi ja epäilen juoneeni molemmat, mutta sehän ei meinaa mitään. On antoisaa reitata uudestaan ja verrata tulosten vertailukelpoisuutta.

To Öl Moccachino Messiah. Kahvibrownia. Olen yhden aivan erinomaisen tällaisen juonut; Surlyn Coffee Benderin. Laittakaapa korvan taakse se. To Öl tarjoaa no kahvia. Ja sitten sitä helkkarin tunkkaista tuhkakupinpohjaa ja sikarin perää, jota savuisuus vain korostaa. Ei jatkoon, vaikka arvaan yhden Tonin rakastavan tätä, kuin pohjoismaista hyvinvointivaltiota<3

Mikkeller Chipotle Porter onnistuu jo paremmin. Todella miellyttävä kombo paahdetta, suklaata, chiliä ja savua. Tosin liian keveä runko kostautuu vähän lopussa, mutta alle 7% varsin kelvollinen suoritus yhdistää vielä chili tähän.
Olen jo pakkaamassa kamojani, mutta kas.. Siideriä.. Jos sitä vielä ehtis.. Ja ehtiihän sitä.

Kerisarac Cidre Breton tuotti tuoksun puolesta pienen Wow:n. Nyt ymmärretään antaa. Maku unohtaa koko asian ja jälkimaku katoaa, kuten toivo krapula-aamuina.
Rankkaa omenaa, calvadosta. Hyvä siideri, hyvä hinta.
Verrokkina toimiva Teerenpelin Juhlasiideri lyö ensimmäisenä asetonit kurkkuun. Tasaantuu vähän. Keltaisia omenoita, makeahkoa, helppoa. Sellaista suomisiideriä. Ihan kiva, mutta vaan ihan kiva.
Poistun toimiston kautta takaisin sateeseen kohti Pientä ja uusia nousuja miettien mistä saisin edes yhden limuviinapuikon illaksi.

"Voi teitä, joista alkaa kuolemamme Voi teitä, joita vapaus kahlitsee Kengät hankaa meidän jalkojamme"

lauantai 16. syyskuuta 2017

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.



Hay Zee kaatuu lasiin. 
Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.
Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.
Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.
Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.
Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.
Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.
Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.




Ja Wesalaan. Go Hollola.



Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 
Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.
 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 
Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.




tiistai 12. syyskuuta 2017

Olutarvioissa: Sinebrychoff Koff IPA






”Baaripähkinän kesäfinaali” kajasteli screenillä ja hörppäsin whiskey souriani uudestaan.  Istuimme siellä, missä kukaan meistä ei varsinaisesti olisi halunnut istua. Viking Line ja Tallinnan lautalla nimeltään XPRS. Voisin taas kertoa villejä tarinoita siitä millaista on lauttamatka punaisella paatilla Tallinnaan, mutta oleellisemmin kerrottakoon, että XPRS:n olutvalikoimassa oli vähän inflaatiota. Ei virolaisia pienpanimojuomia, vaan lähinnä osastoa: Klassikot(Weihenstephaner, Schlenkerla, Fuller's, Chimay, Duvel, Leffe, SNPA, jne) ja Stallhagen/Saku. Toki Chimay blöön 6€/pullo on mielestäni varsin mainio ravintolahinta, mutta hieman harmitti ettei uusia kiintoisia paikallistuotteita (ehehe) ollut tarjolla. 
Koko reissun suurin yllätys oli kuitenkin laivan merimyymälän valikoima.
Olin jo jättämässä tätä vierailua välistä, koska mielestäni laivan myymälässä nyt vaan yksinkertaisesti on kallista.
Paitsi jos jokin mieluisa tuote on oikeasti tarjouksessa. Kuten litra Bombay Sapphirea (47% versio) hintaan 25€ oli jo melko ohittamaton, etenkin jos on gini lopussa. 

Silti suurempi hämmennyksen aihe osui silmiini kassojen vieressä, enkä tarkoita tiukkahameista myyjätärtä.

 Tiedättehän siellä Tobleronetuubien tuolla puolen olevassa irtotölkkikorissa kimalsi Koffia isolla tekstillä ”IPA”. Minun piti hieraista silmiäni ja varmistua näkemästäni. Siis oikeesti: ”Koff IPA”. Vilkaisin vielä epäuskoisena hintaa: ”Kaikki tölkit 1,5€”.
 Käsi tarttuu tölkkiin, kuten nytkin. 5,5%, 50ebua. Columbus, Citra, Mosaic. Just can't go wrong with these hops..
Silti hämmästelen tätä edelleen.. Miten tällainen tuote on jäänyt tutkan alle? En ole nähnyt juttuja, en Alkossa, en ravintoloissa. Silti purkki on leimattu jo vähän kesäkuun viimeisinä hetkinä. Kelatkaa ny.. KOFF IPA, siis KOFF. Okei.. Sinebrychoffin APA osoitti potentiaalia tällä saralla, joten miksei? Kenties tässä olisi ainesta johonkin lähiökuppilan tolppaan tuomaan vähän vaihtelua? Tai Alkon kyykkyhyllyyn? Tosin Alkon kyykkyhyllynkin hintataso on nykyään jo ihan hanskasta lähtenyttä. Sellaista: ”Alkaen neljä kultaista palaa sielustasi”.
 Mutta juuri tämän hintaista oluen pitäisi olla, kulutustasolla ja tyyleissä ainakin.

Koska en malta millään höpistä enempää asian viereltä, mennään suoraan asian äärelle. Tuopin äärelle:


Koffin IPA laskeutuu lasiin varsin tyylipuhtaan näköisenä. Sameahkon kullankeltaisena ja kohtalaisen kauniilla vaahdolla. Ei hassumpaa tuumaan.
Aromiosastolla on hieman pelletistä mustikanvarpua miksattu kevyeen hedelmäisyyteen ja vienoon sitruksisuuteen. Kevyttä kermanekkua ja parfyymiä seassa. 2,5kk vanhaksi ja ”Koffin” tuotteeksi hämmentävän sävykästä. Toisaalta kyllähän Koff APA teki selväksi, että potentiaalia olisi, jos markkinatalous ja panimojätin mielenkiinto Suomen kentällä kohtaisivat ”humalasektorilla”.
Maussa pelletisyys löytää kaverikseen hieman sitrusten kuoria ja keksisen makeahkoa maltaisuutta. Hieman kukkaisuutta seassa. Jälkimaku on oikein miellyttävä. Ei liian yrttikatkeroinen, ei liian pliisu. Toki purenta voisi olla ytimekkäämpi, mutta tasapainon kannalta se on aika ”spot on”.
Suutuntumaltaan Koff IPA on keskitäyteläinen. Helposti juotava ja kohtalaisen raikas tuote. 
Koff lunastaa IPA:llaan jo hieman APA:n odotuksia. Silti en voi olla hämmästelemättä vieläkin.. KOFF IPA. Okei minun mielestäni tämä on pikemminkin apa, tai sessio ipa. Minun spekseissäni IPA alkaa vasta yli 6% tuolla puolen. Silti tuotteena siitä ei löydä yhtään vikaa, vaan päinvastoin. Se on hyvinkin freesi tämän ikäiseksi tuotteeksi. Virheetön, kuten suurpanimotuotteen pitääkin. Silti voi vain toivoa, että tässä olisi viety koko konseptia vielä yksi steppi ylöspäin. Vähän enemmän runkoa, enemmän aromia ja parikymmentä ebua lisää purentaa.. Silloin saattaisi muutamalla harrastajallakin paitsi pyöriä ne kuuluisat sukat jalassa, mutta myös arvostus maan isoja juomatuottajia kohtaan parantua entisestään, vaikkakin Pirter aiemmin ja Olvin apaipabipa ovat tuoneet paljon hyvää lähikauppoihin ja valtion hyllyille. Hartsunkin uudet tuotteet ovat kuulema pian ulkona, joten odotan vähintäänkin kiristyvää kilpailua ja toivottavasti pientuottajien kirittämistä laadun suhteen.
 Jokatapauksessa tähän 1,5€/0,33l hintaan voidaan vain todeta hintalaatusuhteen olevan vähän helkkarin erinomainen. Nyt ihmettelen vain sitä, miksen ostanut enempää?
Onko IPA uusi Lager?
Onon.

HLS: 10/10

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona


Pari vuotta takaperin kirjoitin artikkelin, jossa pohdittiin viittä helpointa oluttyyliä valmistaa kotona. Jonkinasteinen looginen jatkumo tälle jutulle on nyt edessäsi.
Viisi vaikeinta oluttyyliä valmistaa itse kotona.
Tämä listaus on tietysti vain minun mielipiteeni tähän asiaan, joten otan erittäin mielelläni myös teidän näkemyksiänne vastaan tonne alakerran kommenttiosioon, tai vaikka naamakirjan puolelle. Oluttyylit eivät ole varsinaisesti missään järjestyksessä ja lisähuomiona jätän jutusta ulos alkoholittomat/matala-alkoholiset näiden omien vaikeuksien takia.


1. Lambic

Ensimmäisenä tietysti ensimmäisenä mieleen ponnistanut tyyli. Virallisestihan tätä voisi valmistaa vain Belgiassa tiettyjen ehtojen mukaisesti. Lambicilla on luonnollisesti vieläpä E.U:n tuotesuoja (tsg), kuten vaikkapa Sampanjalla (ihq tää suomenkielinen nimi). Jos unohdamme nämä ja mietimme asiaa vain prosessin kannalta on edessä paitsi melkoisesti tavallisesti poikkeavia vaiheita, paljon pitkiä tynnyrikypsytyksiä, blendausta, käymisenkontrollointia ja todennäköisesti myös mikrobiologiaa, että puhtaanapidon vaikeuksia. Blogisti nostaakin hattua kaikille näille valmistajille Belgiassa.

Mustialan kattiloita


2. "Keveä vaalea lager"

Bud-Light ja mitä näitä nyt on.
On aivan helkkarin vaikeaa tuottaa teknisesti liki vissyvetinen olut (joka ei ole pilalla) ilman virheitä. Lisäksi kotioloissa tämä vaatisi vieläpä suodatuksen päälle, eli hiilihapotuksen muuten, kuin käymisteitse. Raaka-aine valinnat, prosessitekniikka, käymiskontrolli ja puhtaus on oltava aivan huippuluokkaa, jotta tällaiseen kykenee. Siksipä itse pidänkin esim. Anheuser-Buschin panimoa kenties maailman teknisesti parhaimpana panimona.
Mittaukset&Muistiinpanot takaavat jatkuvuutta



3. Tripel

Vaalea, keveä, kompleksinen, jossa on juuri oikeanlainen tasapaino ja sitten se yli 7,5% alkoholia. Tämä yhdistelmä syöksyy helposti yli jossakin kohdassa. Yleisesti lopputulos on joko aivan liian makea, tai fenolit/esterit/alkoholisuus läikkyy ylitse.
Toki tämän tyylin oluiden ja ns. "Vahvojen Belgityylisten Ale" oluiden ero on hiuksen hieno ja joskus vain pelkkää hiusten halkomista, kun kyseessä on vaalea olut.

4. Tsekkityyliset Lagerit

Siinä missä monet saksatyylit ovat vielä kohtalaisesti pantavia (Pils, Alt,jne)  (ehehe) uppoavat tsekit jo aivan toiseen luokkaan. Puhtaita, helppoja, joissa on juuri tietynlainen profiili maltaan, humalan ja hiivan aromien kanssa. Hallittu pieni diasetyylisyys, Saazin käyttö, vanhoja mäskäystekniikoita, Määrin mallasta ja pehmeää pohjavettä. Yhdistelmänä mielestäni luokassa hankala, etenkin kotona.

5. "Huippuolut"

Koska en osaa valita lukuisista käsillä olevista tyyleistä viidettä (mm. Eisbock, Quadrupel, Helles, Berliner Weisse ja muut Sourit, Kölsch, jne).  

Todettakoon, että vaikeinta on tuottaa mikä tahansa tyyli niin, että tuote olisi laadullisesti kansainvälistä huippua, pysyisi tasalaatuisena (eli olisi toistettavissa) ja säilyisi hyvin (eli mikrobiologisesti tarpeeksi puhdas).


Tämä on vaikeaa kotona, sillä se on vaikeaa kaupallisella tasollakin.
Juotavan oluen valmistaminen on helppoa, tyylinmukaisen vähän vaikeampaa tyylistä riippuen, mutta tyylinsä huipun todella vaikeaa, jopa harvinaista. Joskus näinkin kuitenkin käy, mutta olisiko se olut toistettavissa? Entä miten se säilyisi? Joissakin asioissa tämä on kotona helpompaa, koska tuotanto harvoin on jatkuvaa. Eli sinun ja minun välineeni eivät ole jatkuvasti märkiä, kosteita, lämpimiä, täynnä makeaa syötävää ulkopuolisille kannoille. Toisaalta taas harvalla meistä on niin helposti puhdistettavaa ympäristöä, tai niin vahvoja kemikaaleja puhdistukseen.

Kirjoissa asuu tieto, mutta vasta päässä ymmärrys.


Loppujen lopuksi uskon, että kaikki tyylit olisivat tietysti keitettävissä myös kotona. Silti on selvää, että osa on vaikeampia, kuin muut. Osa tyyleistä on myös muita muodikkaampia ja osa on vaipunut liki kuriositeetin asemaan kenties ponnistaakseen joskus takaisin.


torstai 7. syyskuuta 2017

Olutarvioissa: Kanavan Panimon Kaupungin Äänet Pils



Lahtelainen kaupunkifestari Kaupungin Äänet teetti tänäkin vuonna oman festarioluen. Tällä kertaa panimona toimi Kanavan Panimo ja taustalla askarteli mm. kotiolutkollektiivi Ant Farm. Tyylinä miellyttävästi Pils, joka ilmeisesti pohjautuu Kanavan Sulku Pilssiin, tosin reilummalla humaloinnilla. Ainakin minulle tuttua Mandarina Bavariaa pitäisi olla seassa. Kenties smoothia sitrusta ja appelsiinia tähän oluttyyliin nähden sopivasti? Koska itse en festareille valitettavasti urheilukiireiltä ehtinyt sain näytepullon kuitenkin lahjoituksena.


Ulkoisesti sameahkoa oranssinkeltaista olutta varsin kelvolla ja kestävällä vaahdolla.
Tuoksu irrottelee herkkiä hedelmäisiä fragransseja hakien komppia suoraan viljapellolta. Yrttisruohoisuus hallitsee kuitenkin aromia, mutta yksikään elementeistä ei oikeastaan ota muita reppuun ja aja maaliin. Tuoksu on nimittäin harmittavan vaisu, vähän kuin kuuntelisi heviä hiljaa.
Maussa on yhtä aikaa rapeaa purentaa, sellaista vihaista yrttisyyttä siis. Puree, eikä kysele turhia. Tähän suomalaiseen fiilikseen kai sopii pieni vihanneksisuus taustalla? Ehkä, ehkä ei. Maltaisuus, siis sellainen vihreä heinäisyys, jää lähes tyystin yrttikatkeron alle. Jälkimaku on pitkä ja katkera. En oikein osaa sanoa pidänkö tästä vai en. Suuhun jää vain fiilis, ettei kaikki palikat loksahda aivan oikeille paikoilleen. Silti kokonaisuus on helpohko, joskin hyvin katkera.
Jos suutuntumaa mietitään, niin voimme todeta Pilsin olevan keskitäyteläinen ja melko hiilihappoinen tapaus, jonka juotavuus on kohtuullista.
Kaupungin Äänissä on jotakin Lahtelaista. Takakireää katkeruutta? Kovaa yritystä, muttei osu maaliin? En tiedä, kuhan tuumailen. Lasin tyhjentyessä käteen jää vähän vihreä, katkera ja lievästi vihanneksinen olut, joka ei nyt rehellisesti lähde lentoon missään vaiheessa, vaan pitäytyy juurevuudessaan. Iisiä juotavaa ja asiansa ajavaa kuitenkin täytetyn kana-mozzarella leivän kera. Katkerot nimittäin leikkaavat lihan makeutta ja majoneesikastikkeen rasvaisuutta.
Kiitokset Bönthörille pullosta.


tiistai 5. syyskuuta 2017

Kotiolutta: Backseat driver ja Tuplainkkari



Tänään taas kotioluita edessä.
Oikeastaan nämä tuli juotua jo hyvä aika sitten, mutta kameran ja Youtuben teknisten ongelmien takia jäi postaamatta (loppuyhteenvedossa ongelmia).
Koen kuitenkin, että olen tämän kotiolutihmisille velkaa, joten olkaapa hyvät:




sunnuntai 27. elokuuta 2017

Enkelin kosketus? Lost Abbey Angel's Share


”Angels' share:
The amount of alcohol which evaporates from the casks during maturation. This can be around 2% per year but much higher in hotter countries such as America.”
------------------------------------

Heräsin aamulla päänsärkyyn. Niskat jumissa, huonosti nukuttu liskojen yö takanani. Tiedättehän sellainen jossa herättyäsi ihmettelet ensin kuka on piilottanut lakanan ja seuraavaksi miten se on päätynyt isoksi mytyksi, kuin Kiinan muuriksi pidättelemään vieressäsi nukkuvia mongoleja hyökkäämästä aamuäreän vartalosi kimppuun. Kahvia, kahvia, kahvia. Liskoaivot laatikossa eivät osaa ajatella muuta. Nappaat lehden eteisestä toivoen ettei yksikään talouden raikulipojista, ole ehtinyt silputa pääministerin naamaa, vaikka se olisikin kuinka ansaittua. Äriset jokaisen sivun kohdalla hörpäten vähän villasukan makuista Juhla Mokkaa siinä sivussa. Pahoinvointi. Henkinen depressio, jatkuva vitutus, pienet ihmiset, kaikki huonompia, tai vähintään olen keskitasoa parempi. Kuulostaako tutulta?

Minä nimittäin heräsin tänäkin aamuna yhden kauniin ja fiksun vierestä tajuten tätä samassa sängyssä ja saman katon alla tapahtunutta ihmettä jatkuneen vuoden verran. Ilman henkistä krapulaa, tai päänsärkyä kavalaa. Vuosi Lahtea. En ala tässä summaamaan sitä ja sen merkitystä. Vielä en kuitenkaan ole ostanut Pelicansin kausaria, käynyt FC-Lahden matsissa, mutta en myöskään kussut Lahen NMKY:n haudalle. Joku raja sentään.


Okei pitihän tää jotenki pohjustaa. Tekosyy korkata kellaris.. Miulla mitään kellaria ole, vaan sellainen lähiön melamiinen keittiökaappi, aka viinakaappi. Tai olisi jos alkoholistin eväät mahtuisivat yhteen paikkaan. Akkarissa Roope-Setäkään ei pitänyt kaikkia munia samassa paikassa ja akkarihan on ollut vuosia suurimman tiedon lähde.
No kuitenkin: Lost Abbey Angel's Share v. 2015. Ajattelin nimen runollisuuden ja ironian katoavaisuudesta sopivan tähän ”juhlaan”.
Speksataan: RateBeerissä top 50:ssä Barley Wine kategoriassa (kas siinä tyyli tulikin). Vitamiineja 12,5%. Tynnyrikypsynyttä vielä kaiken hyvän lisäksi, joskaan tämä ei ilmeisesti ole tykimpää Bourbon Barrel Aged versiota Heaven Hillin tynnyreissä.


Ulkoisesti syvän punaruskeaa olutta. Ei vaahtoa.
Aromipuoli puskee rusinakeittoa, viskitynnyristä vaniljaa, tammea ja karamellia. Hyvin intensiivistä ja vivahteikasta settiä, joka puhdistaa nenässä ja puutarhassa. Lämmettyään sekaan ui sikarirasiaa ja toffeeta. Mitä pidemmälle sessio etenee, sitä enemmän pidän tästä. Ensikosketus oli täynnä ujoa maakellarista luumua, mutta selvästi sävyt tulevat nyt paremmin esiin, kuin joissain viineissä ikään.
Maku puskee tiukasti tummaa käynyttä hedelmäkiisseliä, toffeeta, siirappia ja mallasta. Silti viehättävin ominaisuus on viehko tynnyrisyys. Tammea, vaniljaa, vähän yrttikatkeroa perässä. Pitkä, vähän etanolinen ja liköörimäinen jälkimaku.
Suutuntumaltaan täyteläinen, pehmeä ja lähes hiilihapoton tapaus. Juotavuus on silti spekseihin nähden pelottavan helppoa ja miellyttävän lämmittävää.

Olin jo valmis kertomaan miten tässä on käsillä ensimmäinen Lost Abbeyn mahalasku. Hieman aikaa ja lämpöä sai kuitenkin minutkin lämpenemään. Ilman tynnyriä tämä ei toimisi. Sen syvä intensiteetti on jotakin johon ei lastuilla pääse. Aivan huikea tasapaino ja tällaisella kauhun tasapainolla leikittely, joka saa vain kumartamaan syvään silloin kun taide ja tekniikka kohtaavat näin sulavasti.