5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse

Flunssa saapui taloon ja koska se aiheuttaa sen, ettei mieli tee juoda mitään teetä/kahvia väkevämpää, mutta aikaa bloggaustouhuille olisi.

Tätä postausta olen miettinyt jo tovin. Se sai alkunsa viime viikonlopun keittohommissa. Työn alla oli tietysti Imperial Stout, jonka siivilöinnissä kesti ikuisuus. Siinä mietin, että voisihan sitä keitellä helpompiakin oluita. Ja kas.. Ajatukseni rupesivat laukkaamaan, kuin hevoset Vermon suoralla. Mitkä olisivat viisi helpointa olutta tyylillisesti valmistaa? Jos ajatellaan asiaa lähinnä tyylin mukaisesti ja unohdetaan se fakta, että jokaisessa tyylissä on upeita ja vähemmän upeita. Sekä se, että jos perusasiat ja tekniikka eivät ole kotipanolassa kunnossa, niin kaikki voi olla hankalaa. Reseptiikka lähtöisesti siis. No tässä omia ja vain omia mielipiteitäni:

Reseptiikkaa joka lähtöön

1. American Pale Ale
   En voi sille mitään, mutta pidän tätä kaikkein helpoimpana. Miksi? Koska se antaa niin paljon joustoa. Mallaspohjana voi käyttää lähes mitä tahansa, humalointiin lähes mitä tahansa ja hiivana lähes mikä tahansa suhteellisen neutraali Amerikkalainen/Brittiläinen/tms. Kanta käy ”Ale” puolelta.
   No nyt on paljon siimaa annettu. Kelataan osa takaisin. Mitä itse en käyttäisi mallaspohjassa? Paahdettuja, tai savustettuja maltaita/viljoja (Brown, Black, Chocolate, Roasted, jne), koska tuskin haluat niistä makua, tai väriä tähän. En myöskään käyttäisi tummia karamellimaltaita (Special B:tä ei ollenkaan), tai pitäisin ainakin määrän pienenä lähempänä viittä, kuin kymmentä prosenttia. Se kun menee muuten Amberiksi ja se on toinen tarina. Hiutaleet? No miksei pienissä määrissä, tai halutessa jotakin aivan muuta, mutta se menee kirkkauden kustannuksella.
   Humalapuoli on halutessa helppo. Use the power of the C. Siis Cascade, Centennial, Chinook, CTZ, Citra. Toki Simcoe, Amarillo, Ahtanum, Mosaic, Summit, El Dorado ja monet, monet muut uppoavat tähän. Huomionarvoisesti myös Uuden-Seelannin ja Australian lajikkeet sopivat tähän tyyliin kivasti. Kaupallisella tasollahan näissä on nähty seassa myös eurooppalaisia lajikkeita, mutta profiiliin pitäisi olla enemmän amerikkalainen. Määrien kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkka, sillä muutenhan käsissä on IPA. 
   
   
2. Portteri/Stout
   Osittain samoista syistä, kuin Apa:kin. Hyvin laaja oluttyyli lopulta. Unohtaen hetkeksi Imperial ja muut alkuliitteiset tyylit. Näitä on makeampia ja näitä on paahteisempia. Lisäksi paahteinen yleisvaikutelma peittää helposti pieniä asioita. Mallaspuolella kaikki on enempi/vähempi kiinni tasapainosta ja siitä mitä haluaa.
   Tyyli on avoin monille kokeiluille, mutta itse lähden luomaan keskiarvosta n. 10% paahtoa ja n. 10% karamellimaltaita, loput sitten kaikkea muuta. Reseptiikka on kuitenkin hidasta hierontaa, joten näin toim. huom. määrät vaihtelevat paljolti myös lopullisen tyylin mukaan. Dry Stout ei kaipaa karkkimaltaita ja makeahko portteri ei kaipaa niin paljoa paahdettuja maltaita/viljoja.
   Humalapuoli on myös melko helppo. Oikeastaan se mitä en käyttäisi on kovasti trooppishedelmäiset lajikkeet, kuten Citra, Mosaic, Nelson Sauvin, jne. Itse suosin tyylistä riippuen brittiläisiä, tai muutamia amerikkalaisia/saksalaisia lajikkeita, kuten vaikkapa Magnum, CTZ, Willamette, Northern Brewer, jne.
   Hiivaan itse yleensä brittiläisillä hiivoilla, mutta myös amerikkalaiset ”Ale” kannat käyvät tähän hienosti.
   
   
3. Brown Ale
   Mietin tätä pitkään. Laitanko tämän vai en. Helpoimmillaan tämä olut on vain 90% pale ale mallasta ja 15%-20% karamellimallasta (ebc100-150). Silti tavallaan tämänkin voi sössiä kikkailemalla liikaa. Nimittäin, en tiedä onko tämä nyt vain minun mielipiteeni, mutta tämä kaipaa selvästi brittiläistä mallasta pohjaksi. Maris Otter/Golden Promise näin esimerkiksi. Toki tähän voi sekoitella sitten vaikkapa vähän kaurahiutaletta, keksimallasta, vaaleampaa karamellimallasta, vähän suklaamallasta, tms. Silti tämän voi tehdä myös hyvin yksinkertaisesti, koska se on..no..tavallaan yksinkertainen olut.
   Humalapuolelta riittää lähes mitä tahansa kaapissa sattuu olemaan sen n. 15-25ebun verran katkeroon. Voisi loogisesti ajatella käyttävänsä brittiläistä humalaa, mutta onhan tästä näitä amerikkalaisiakin versioita ja taas vaikkapas Willamette sopii tähänkin. Hiivakannaksi soveltuu jokin matalahkon käymisasteen omaava brittiläinen kanta.

   

   Valmiina mäskäämään

   
   

   
   

   
   
4.  American Wheat Ale
   Jos ajatellaan klassisesti, niin tämähän on lähinnä n. puolet vehnämallasta ja puolet jotakin perusmallasta, pale-alea, tai pilsneriä. Ok, mutta selvästi tämä kuuluu myös muilta osin vähän samaan luokkaan, kuin apa. Nimittäin jos karamelli maltaat/paahdetut maltaat unohtaa, voi tähän sotkea vähän vaikkapas Münichia, hiutaleita, keksimallasta, melanoidimallasta, Viennaa, tms. Väri huomioiden, tämän pitäisi olla keltaista, ei punaista, tai ruskeaa olutta. Humalapuolelta vähän jotakin ”puhdasta” katkerohumalaa, kuten vaikka Magnumia ja keiton loppuun vähän jotakin klassista jenkkihumalaa, kuten nyt vaikka Cascadea, tai Amarilloa. Hiivakantapuolelta tässä voi sitten käyttää kohdasta ”Apa” tuttuja kantoja. Saksalaisten ”Weisse” hiivojen kanssa tästä tulee mielestäni jotain ihan muuta, eli Hefe-Weizeniä.
   
   
5. Amber Ale
   Oikeastaan.. Katso kohta Apa. Laita sekaan se ainakin n. 10% karamellimaltaita ja säädä väriä halutessa/tarvittaessa jollakin paahdetulla maltaalla, vaikkapa 0,5-1% mustamallasta toden. Tekee työn. Muutenhan tässä pätee kaikki se mikä apa:ssakin. Avointa, mutta balanssi on enemmän karamellinen.
   
   
   
   
   Yleishuomioita.. 
   
   
   Reseptiikasta oppii parhaiten kahdella tavalla: Tekemällä ja lukemalla. Kannustan molempiin, mutta ennen tekemistä on hyvä lukea mahdollisimman tiukkaan erilaisia reseptejä halutusta tyylistä. Koita poimia yhteisiä tekijöitä ja lukea myös lopputuloksesta, lähdekritiikillä. Voin suositella erityisesti Ray Danielsin: Designing Great Beers teosta, vaikka siinä ikä näkyykin jo hieman.
   Yleisesti: mieti ensin miksi haluat laittaa jotakin reseptiisi. Mitä se tuo oluelle? Onko se ristiriidassa jonkin seikan kanssa?
   Älä kikkaile. En voi olla painottamatta tätä. Kyllä se on niiiin hienoa lähteä lisäilemään näitä kurkku-vaahtokarkki-tammilastu-villihiiva komboja, tai yhdistellä tyylejä. Älä silti tee sitä alussa. Tasapainon löytäminen näihin kokeisiin on haastavaa ja vaatii paljon paitsi ymmärrystä tyyleistä, raaka-aineista, omasta laitteistosta, sekä aikatauluista. Monesti yksinkertaiset asiat ovat parhaita.
   Käymislämpötilojen kontrollointi on asia jota minäkin opiskelen kotona edelleen. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää muussa kuin huoneenlämmössä, ota se huomioon reseptissä ja erityisesti hiivakannoissa. Koita silti saada lämmöt mieluummin alas, kuin ylös (unohda tämä asia kun keität Saisonia, se yleensä pitää lämpimästä ja siksi tulenkin sen kanssa hyvin toimeen).
   Jos haaveesi on vain säästää ja saada aikaiseksi samanlaista kuin vaikkapa: Karhu, Budweiser, Coors, Millers, Heineken, Lappari, tms. Voit unohtaa koko jutun. Vaalea ns. amerikkaistyylinen lager on yksi vaikeimpia luoda, koska se ei kestä yhtäkään virhettä missään kohtaa prosessia. Tästä syystä voidaankin sanoa, että Hartwall, Sinebrychoff, Olvi ja muut, maailman megapanimoista puhumattakaan, ovat tässä asiassa tekniikan kärkeä ja ovat siis tavallaan taitavampia kuin monet, vai kaikki, käsityöläiset?

   

   Mittaaminen on tarkkaa työtä..Tietyissä asioissa

   
   Mestariteokset harvoin syntyvät yhdellä yrityksellä, mutta silloin kun näin pääsee käymään.. Olisi varmaan todella hienoa jos muistiinpanosi olisivat ajan tasalla.. Kirjaa kaikki ylös. Mitä maltaita, ja mistä ne ovat peräisin? Sama kaikille raaka-aineille. Kuinka paljon vettä käytät mäskätessä? minkä lämpöistä mäski on? Kauanko mäskäät? Kauanko siivilöit? Huuhteletko mäskiä? Jos huuhtelet, paljonko käytät vettä? Kuinka kuumaa se on? Kauanko keität vierrettä? Mikä oli vierteen ominaispaino ja määrä ennen keittoa? Kauanko jäähdytys kestää? Ilmastitko miten ja kauan? Minkä lämpöistä vierre oli hiivatessa? Entä sen ominaispaino? Mitkä olivat käymislämpötilat? Siirsitkö astiasta toiseen? Koska käyminen päättyi? Mikä oli lopullinen ominaispaino? Paljonko sokeria laitoit pullottaessa? Missä lämpötilassa pullotit ja pidit pulloja? Miltä olut maistui missäkin vaiheessa? Ja tärkeimpänä.. Kaikki, siis kaikki muut huomiot prosessissa ja pitkin prosessia? Sähläsitkö, missä kohtaa? Mitä teet toisin seuraavalla kerralla?
   Ja pidemmälle päästyäsi: Millaista vettä sinulla on? Mikä oli mäskin ph? Sääditkö vettäsi, miten?
   Ota yksi olut, mutta jätä se yhteen. Humalassa ei näistä hommista tule mitään. Tiedä milloin olla tarkka ja milloin riittää ”sinnepäin”. Pidä paikat siistinä, sanitoituna ja järjestyksessä. Soita mukavaa soundia taustalla ja järjestä itsellesi tarpeeksi aikaa prosessia varten.
   Loppujen lopuksi.. Se on vain olutta, sen takia ei kannata hermostua jos asiat eivät kulje.
   Nyt jään miettimään vain sitä mitä kaikkea unohdinkaan mainita?