Pika-arvioissa: Saimaan uutuudet

Saimaan juomatehtaalta tuli juuri muutama uutuus laadukkaaseen Brewer's Special-sarjaan. Nämä eksyivät myös minun tahmaisiin tassuihin lähikaupan laarista.
Olen myös kuullut, että te lukijat kaipaatte lyhyitä ja ytimekkäitä juttuja, joten tänään päätin olla todella lyhyt ja ytimekäs.

 Pacific Pale Ale. Etikettiä arvioimme ajatuksena ihan hauskaksi tapaukseksi. Olutta taas: Ihan kiva, mukiinmenevä ja seurueen aromikkain ja kenties tasapainoisin tapaus. Silti... Aromi liian keveää ja varovaista.
 Yleisarvosanana: Jatkoon. 3/5 ja papukaijamerkki Tappajahai-leffan kera ilman jatko-osia.

Panimon California IPA:a taas avokkeeni piti seksistisenä ja itse vain väsyneenä kosiskeluna rekkakuskien kansoittamille ABC-asemille. Maultaan tylppä, turhan katkera suhteessa aromihumalaan, mutta selvästi parempi kuin aiempi turbaanipäinen IPA. Yleisarviona: 3-/5. Ei jatkoon, koska viereinen "Apa" on parempi ja Session IPA osastolta löytyy parempiakin.

 

Ja Houston Brown Ale. Etiketin klassinen avaruusmatkailu nosti tunnelman lähes jäähallin kattoon, mutta sitten muistimme olevamme Kouvolassa.

Browniksi varsin tyylipuhdas suoritus keveäksi liki jenkkiläisvaikutteiseksi. Pähkinä ja leipä löytyivät, mutta muuten kokonaisuus kärsii ruokakaupparajasta maltaisuuden osalta. Kepeää ja iisiä kuravettä kaikille. Yleisarvosana: 3-/5 Jatkoon, koska tyylilajissa on tähän hintaan vain vähän kilpailua ja siinä suhteessa ihan mukiinmenevä ja säähän sopiva fribauskalja.

Kotiolut-iltama jossain Hollolassa

Joka kodin pakolliset varusteet?

"Juotko jo viinaa"
Kysyi herrasmies pankkiautomaatilla tarjoten paikkaa edessään. Kysyin hikisenä "Miksi?"
"Minulla on kuules kaikki maailman aika".
Samalla tajuten ettei hänellä ollutkaan sitä pankkikorttia ja puhelinkin oli nyt varastettu. Pahoittelin tapahtunutta ja maailman kauheutta. Herran poistuessa hoiperrellen pääsin viimein automaatille. Tästä alkaisi lauantain seikkailu. Herralla oli kuitenkin vielä asiaa. Olin kuulemma niin kiva, että setä tarjoaisi kuitenkin tuoppia läheisessä rautsikan räkälässä jos sinne eksyisin. Kiitin pahoitellen kiirettäni kohti bussipysäkkiä.

Tuuli oli sinä aamuna ollut myötäinen, vaikkakin sää oli kostea. Janoa herättävä.
Bussipysäkiltä bongasin tutun ammattialkoholistin. Hän oli onneksi paikallinen. Sellainen joka tietäisi mihin tie vie ja mistä suunnasta olisi tuulen puhallettava päästäksemme johonkin Hollolan takametsiin.

Kilju ilosta? Vai niitä outoja Soureja?

Joitakin päiviä aikaisemmin meitä oli lähestytty kutsulla. Sellaisella, jossa kaikkien janoisten sankari tarjoilisi ilmaisia pillimehuja, jos vain saapuisimme tontille.
Lopulta kieli maantietä viistäen saavuimme tämän alppityylisen kartanon ja katedraalin pihaan.
Hanatorneista ei ollut erehtymistä. Joskin näiden humalanpalvelusta ylistävien kellojen sointi kyseisissä torneissa oli kaikunut korvissamme jo kauan.
Seurakunta oli kokoontunut ja viimeisten lähetyssaarnaajien saapuessa aloitimme nestemäisen leivän särkemisellä ja särpimisellä.
Tarjolla olleista kotipolttoisista tuotoksista jäi päällimmäisenä mieleen näiden aivan huikean kova laatu. Kotimainen kotiolut on parhaimmillaan parempaa, kuin kovin moni kotimainen kaupallinen vastaava tuotos.

Oluet joita ei saa mistään? Ainakaan vielä..

Tarjolla oli paitsi villejä pullahiivakokeiluja, moukarin iskuja päälle, loistavaa IPA:a, mutta myös tykkiä Wheat Winea ja Bunny Hop:ia. Aloittelevien kotimestarien Witbieriä ja niin monia muita happamista tummiin ja syviin sävyihin. Voisimme mainita siideriäkin olleen tarjolla ja paria loistavaa viskiäkin. Olo oli lopulta kylläinen, hyvinvoiva, eikä ketään naulittu lopussa ristille. Aivan loistavaa.

Smoke on the beeraah

You name it, we drank it.
"He särpivät ja joivat lientä".

Vaahto kestää, kestää, kestää ja kestää... Vaikka onkin likainen lasi?

Lopulta oli aika kiittää, kumartaa ja poistua yöhön.

Kiitos:
Isännälle
Paikalle olleille panijoille
& Juomaseuralaisille

Silent night, holy beer

Mikkeller Oktoberpretzel & Mallaskosken Oktoberrauch

"Whhoompaahh, whhoompaahh, ein prosit, supaah" Kaikui korvissani asioidessani taannoin Sykkeen Alkossa. Olin ehtinyt nippanappa nappaamaan uuden modeemin naapuriputiikista ja hyllyjen välissä hikisenä mieleni teki rrraikasta. Havaitsin tuttujen, mutta laadukkaiden, Oktoberfest oluiden vieressä pari uutta ja kiintoisaa tuotetta. Mikkellerin Oktoberpretzel ja Mallaskosken OktoberRauch kassissa lähdin kiipeämään päivän kolmatta kertaa Kiveriön mäen päälle. Miettien samalla vain kahta asiaa: "Miksei minulla ole kylmää olutta mukana ja miksei tässä mäessä ole rullaportaita".
Onneksi olen jo sinut pakastimen kanssa, joten 35min ja ensimmäinen pulla uunista ulos. Pullasta puheen ollen veistelen pretzeliä ja kuuntelen torvimusiikkia päästäkseni fiilikseen. Kaapista kaivoin pienen kolpakon ja valmistauduin tiukasti ensimmäiseen erään.
Mikkelleristä on turha lätistä turhuuksia. Se on panimo, joka saa bonerin kohoamaan jokaisen harrastajan pöksyissä sukupuolesta riippumatta.
Tässä oluessa on valmistuksessa käytetty hyvin klassisia ja yksinkertaisia raaka-aineita: "Pilsner-, münich- ja viennamaltaat, Hallertau- ja Tettnanger-humalat."
Vahvuutta 5,8% ja katkeroita noin 27ebua ja hintaa 4,17€/0,33l. Mutta.. Mikkeller ei olisi Mikkeller, jollei tämän valmistuksessa olisi käytetty myös pretzeleitä.
Nyt kun dirndl-asuinen tarjoilijakin on kantanut kolpakkoni pöytään voimme aloittaa.


Ulkoisestihan Mikkeller tarjoilee kauniin oranssinpunertavaa olutta reilulla ja kestävällä vaahdolla. Kaunista ja herkullisen väristä.
Tuoksusta irtoaa makeahkoa limppua ja kevyitä käymishedelmäisiä sävyjä. Leivän kuorta, keksiä ja vähän mausteisuutta. Hyvin yksinkertaista ja tavallaan tyylinkin mukaista.
Maussa leipäisyys löytää sitä pretzelmäistä suolaisuutta, mutta myös hentoa tunkkaisuuttakin. Leipää, paahtoleivän kuorta ja heinäpeltoa. Jälkiliuku on yllättävän kuivaava. Oktoberpretzel voisi olla selvästi parempaa, jos tunkkaisuus vaihtuisi raikkaudeksi ja maltaisuus olisi selkeämpää.
Suutuntumaltaan selvästi keskitäyteläinen ja helposti juotava tapaus. Miellyttävän juotava itseasiassa ja niin pitääkin.
Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Oktoberpretzel osoittautuu, panimo huomioiden, yllättävän perinteiseksi Märzeniksi. Sanan hyvässä ja huonossa. Lopulta tällaisissa oluissa kiusaavaa on vain hinta. Se on lyöty sessiotavaralle huippuunsa, mutta minkäs teet.. Tanskalisät hinnoissa meillä ja muuallakin.

----------------------

Mallaskoskella on lähdetty kokeilemaan tätä tyyliä tyystin toisesta näkökulmasta. Nimittäin savuoluesta. Koska ajatus savuoluesta saa minun punttini vääjäämättä väpättämään on aivan pakko sännätä keittiöön nykimään korkkia irti.
Mallaskoskea voisi speksata näin: "Humalat: Perle. Maltaat: Pilsner, Savumallas, Cara pale, Chokolate. Alkoholi: 5,5 % EBU: 22". Hintaa apteekissa tällä tuotteella oli 3,98€/0,33l. Odotuksia on, koska haaveilen sellaisesta Spezialin tasoisesta tuotteesta, jossa keveä savuisuus, jykevä maltaisuus ja se maaginen pehmeä, lähes öljyinen suutuntuma lyövät kättä juotavuuden ja katkeroiden kanssa.
Ei.. Yhtään alemmas en laita rimaa.

OktoberRauch valuu lasiini edellistä kirkkaampana ja tämän myötä vaaleampana. Kivan oranssihkoa tämäkin toki. Vaahtoaa keskiasteisesti, muttei kestä edellisen vertaisesti.
Tuoksu on lievä pettymys odotuksiin nähden. Keveän makeahkoa hedelmäisyyttä, hennosti, hyvin hennosti savua ja leipää. Voi savu.. Olet kuin se hento kuiskaus pimeässä.
Maussa keveän leipäistä maltaisuutta ja Perlen tuomaa ruohoisuutta. Savua.. No.. Luokassamme "Jos sulla on mielikuvitusta". Loppu on rapea, kuiva ja vähän terävä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, mutta juotavuus ei ole aivan edellisen tasolla, vaikkakin lievä tunkkaisuus loistaa poissaoloaan.
Mallaskoskelta valitettavasti tämä tuotos on minun suuhuni lievä huti, mutta onneksi sateista kesää on vielä jäljellä. Ei missään nimessä huono olut, mutta ei myöskään sellainen jota olisin halunnut juoda.

Hetkiä parvekkeella rommilasin kera

Syyskuinen yö oli laskeutunut kaupungin valojen ylle sateisena ja täynnä ilotulituksia. Viikko tätä niin tuttua, mutta niin vierasta kaupunkia asettui taakseni. Takin tyhjennyttyä muuton ja uuden arjen touhuista alkoi sieluni huutaa tälle päivälle hedonismia ja eskapismia kaikesta.

Levollisena ja kiitollisena raahasin toimistoni parvekkeelle. Avaan pitkästä aikaa läppärin, kaivan taustalle soundia ja tanssahdellen täytän piippuni pesää Al-Fakherin tupla-omenalla.

Tänään en aio kirjoittaa oluesta. Vaan rommista ja omasta suhteestani tähän sokeriruokoiseen ja melassiseen juomaan.

Sateen rummuttaessa parvekkeemme ikkunoita ja myrskylyhdyn heiluessa muistelen ensimmäistä kohtaamistamme. Epäilen sen olleen joskus...köh..alaikäisenä. Niitä kokeiluita erittäin maukkaan tsekkiläisen rommin ja kokiksen kera. Siirtyen siitä opiskeluvuosien persaukisiin tumma Baltic ja kokis kokeiluihin. Harrastuksen pitkittyessä erivärisiin ja niin järjettömiä krapula-aamuja aiheuttaneisiin sekoituksiin.

Oikeastaan oikea rakkaus lajiin, siis juomaan, syttyi kaiketi reilu viisi vuotta takaperin. Olimme kaveriporukalla klassisella uudenvuoden risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Sellaisella jossa skumppaa oli liikaa, olut taskulämmintä ja juomapelit kohtalokkaita. Sellaisella, jossa aamiainen keskipäivällä täristen Slussenin mäkkärissä rajoittui kokikseen ja Systembolagetissakin piti asioida aurinkolasit lärvillä. Sellainen, jossa varsinainen tri krabola iski vasta Helsingin rautatieasemalla.

"Story of"

Yhdellä tällaisella reissulla kouraani tarttui tax-freestä korea, mutta edullinen pullo. Hän vaikutti kiintoisalta ja hyvältä lisältä baarikaappiini.
Sama pullo on tänä iltana edessäni. Hän on Angostura 1919.

Pullo jonka olen muistanut rakkautena suurena, ilona sieluissain, valona yössä vain.

Angostura itsessään on luonnollisesti kohtalaisen suuri juomatalo Trinidad&Tobagosta, joka tunnetaan varsinkin Angostura Bitteristä. Kyseistä katkeroa on sadoissa drinkeissä alkaen Old Fashioned:sta.

1919 on blendattu tynnyreissä kypsynyt tisle, jonka vanhin sekoite on kahdeksanvuotiasta.

Aikanaan tätä sai karvan yli kahdella kympillä laivalta ja Alko vierailun aikoihin pullote taisi kustantaa vähän alle neljä kymppiä.

Väännän soundin kohti Karibiaa, koska tämä yksinkertaisesti vaatii annoksen Cafe Tropicalin hengessä tapahtuvaa sessiota.

Ulkoisesti kyseessä on perinteinen kullankeltainen rommi. Tuoksussa hän tarjoilee miellyttävästi edelleen silloin ihastuttanutta vaniljaista karamellisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Melassia ja tammea.

Maku alkaa nektarisella makeudella yhdistyen vienosti tammeen ja vaniljaan. Puuta on vähän mukana. Maku on oikeastaan melko lyhyt, jossa tavallaan makeus ja kuivuus tasapainottavat toisiaan.
Olen joskus tehnyt tästä niin Cuba Libreä, kuin Mojitoakin. Silti mielestäni tämä rommi toimii parhaiten juuri tällaisenaan. Kesän viimeisen illan lämmikkeenä piipun ja Buena Vista Social Clubin kaverina pitkälle yöhön. Rommi virtaa, ajatukset kääntyvät palmuihin, kosmiseen yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. Siihen kuinka pieniä olemme, siihen kuinka paljon pahaa ihminen aiheuttaa ympäristölleen.  En itsekkään syöttänyt tänään veskun sorsille pullaakaan. So bad..
Ambulanssi kiitää Kiveriön yössä. Vettä sataa alastomille kaduille ja kellastuneiden lehtien päälle pesemään kesää pois. Surullinen kitara valittaa korvissani keveiden bossa nova rytmien kera. Ikään kuin tällä illalla, tällä hetkellä olisi jokin itseään suurempi tarkoitus. Siitä en tiedä mitään. Nautin tyytyväisenä pitkiä henkosia piipustani, rommistani ja elämisen kauneudesta. Tällaisia hetkiä voi kokea vain harvoin. Aivan ja tervetuloa takaisin.