Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


tiistai 10. tammikuuta 2017

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen


Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.
lähde: www.ess.fi
Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).
Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.
Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.
Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:




Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti